maanantai 4. tammikuuta 2010

Supernatural - yliluonnollista tuubaako?

Olen vissiin jo muutaman vuoden ajan tuijotellut kolmen muun sarjan ohessa aktiivisesti Supernaturalia. Kyseinen sarja on pyörinyt Suomessakin tv:ssä ainakin muistaakseni SubTV:llä, mutta harmainta aavistusta minulla ei ole siitä, mihin tuotantokauteen ollaan jääty. Itse katselen sitäkin sarjaa jenkkien tahdissa tai oikeastaan yleensä päivää myöhemmin.

Supernatural kertoo kahdesta veljeksestä, jotka "metsästävät" yliluonnollisia otuksia (yleisimmin demoneita ja henkiä) milloin missäkin. Välillä mukaan ensimmäisellä kahdella tuotantokaudella heitetään poikien isä, joka on jotakuinkin tällaisten "metsästäjien" eliittiä. Perhesuhteet ovat retuperällä ja niitä sitten setvitään tapettujen otusten seassa ja jokaisella tuotantokaudella seurataan aina parin jakson välein isompaa juonta. Ensimmäisellä ja toisella tuotantokaudella (luonnollisesti) tutustutaan veljeksiin ja metsästetään keltasilmäistä überpahis-demonia. Kolmannella tuotantokaudella toista veljeksistä odottaa hyvinkin epämukava tulevaisuus ja siihen valmistaudutaan samalla kun uusi pahisdemoni kerää voimiaan toisaalla päästyään ulos Helvetin porteista. Neljännellä tuotantokaudella tutustutaan enkeleihin ja jatketaan kolmosen demonin metsästystä ja viidennellä onkin mukavasti vuorossa itse Luciferin kanssa painiminen.

Kirjoitettuna Supernatural kuulostaa hyvin pitkälti idioottimaisimmalta ikinä kaikkein pahimman Hollywood-tuuban tapaan. Totuus ei kuitenkaan ole aivan samanlainen. Itseäni toki kiinnostavat yliluonnolliset sarjat ja elokuvat ja minun on kyllä hiukan hankala kuvitella, että joku pitäisi Supernaturalista, vaikkei muuten samankaltaista elävää kuvaa fanittaisikaan. Supernatural koostuu lopulta aika yksinkertaisista aineksista: 1) urbaaneista legendoista, jotka nähdään ruumiillistuneena ja yleensä ne tapetaan. 2) veljesten (ja joskus isänkin) välisestä draamasta. 3) varsin uniikista huumorista.

Alunperin kiinnostuin sarjasta juuri urbaanien legendojen takia, mutta ne ovat enemmän yliviihteellistettyä höttöä, kuin millään tapaa vakavasti otettavia juttuja, vaikka sekaan muutamia mukavia säikähdyksiä ja jännityksiäkin mahtuu. Veljesten välinen draama ja muukin kemia on suhteellisen toimivaa, mutta yhden (puhumattakaan useamman) tuotantokauden aikana samaa ongelmaa yleensä toistetaan noin 10 kertaa ja se on taas melko rasittavaa. Ymmärrän toki, että jotkut katsovat ehkä yhden jakson joskus ja pitää kerrata ja blaa blaa, mutta välillä fiilis on kuin jollain, jolle kerrotaan sama vitsi 5 minuutin välein yhden päivän ajan.

Supernaturalin suurin vahvuus on minun mielestäni sen huumorin laatu. Sarja osaa nauraa itselleen ja siinä on enemmän viittauksia muuhun populaarikulttuuriin kuin osaan laskea. Vaikka veljeksiä näyttelevien Jared Padaleckin (Sam) ja Jensen Acklesin (Dean) välinen draamakin tosiaan toimii suhteellisen uskottavasti, ovat ns. nolot/vaikeat sekä hupaisat hetket selkeästi kavereiden välisen kemian suurin voima. Off-screenillä miekkoset ovat toistensa parhaita ystäviä (ainakin imdb:n mukaan) eikä sitä ole vaikea uskoa, kun katsoo sarjaa. On vaikea kuvailla sarjan huumoria tekstissä tai puheessa, mutta monet ilmeisiin perustuvat hetket ovat esimerkiksi aivan tolkuttoman hauskoja.

Supernaturalin yhtenä tuottajana häärää uuden Terminator -elokuvankin ohjaajana tunnettu McG, joten melko rahakkaasta sarjasta on kuitenkin kysymys ja sen huomaa kyllä efekteistä. Ensimmäisen tuotantokauden jotenkin kotikuntoisemmat efektit vaihtuvat suhteellisen hyvännäköisiin vastaaviin myöhemmin. Visuaalisuus sarjassa on muutenkin hyvässä mallissa, vaikkei välttämättä mitenkään uniikki tai omaperäinen olisikaan.

Kaikenkaikkiaan Supernatural on minun mielestäni erittäin viihdyttävä sarja: sitä katsellessa ei tarvitse liikaa ajatella, mutta se ei ole kuitenkaan jatkuvaa oksennustakaan. Jos suhteellisen onnistunut kauhukomedia/komediakauhu kiinnostaa, niin suosittelen muutaman jakson ainakin katselemaan. Sarja tarjoaa useat hyvät naurut ja parit säikäytyksetkin, paitsi niille, jotka katsovat Hellraiseriä ja muuta aamupalaksi.

Että sellaista.