Star Wars: The Force Awakens

 
Tokkopa mitään elokuvaa on vuonna 2015 odotettu niin paljon, kuin J.J Abramsin uutta Star Wars -elokuvaa, jonka perässä roikkuu lisänimi The Force Awakens. Itselleni Star Warsit ovat hyvin olennainen osa lapsuutta ja nuoruutta niin alkuperäisten, kuin uudempienkin elokuvien muodossa. Toki alkuperäiset edustavat edelleen kauttaaltaan hyvää elokuvaa, kun taas episodeja 1-3 ei pahemmin jaksa enää nykyään katsella, vaikka nuorempana ne olivatkin juuri sitä, mitä kaipasin. Kuitenkin vanhenemisen myötä kyseiset kolme ensimmäistä elokuvaa näyttäytyvät vain lapsellisena tai täysin pökkelömäisenä tarinankerrontana, jossa tärkeintä on se, kuinka monta volttia valomiekka kädessä voi heittää. Vaikka en jedi-kaapuun pukeudu edes ensi-iltaan, on kuitenkin kyse minulle tärkeästä elokuvasta ja olen odottanut sitä varauksella, mutta kuitenkin toivoen parasta, sillä rebuuttasihan Abrams Star Trekinkin aivan loistavalla tavalla, ehkä hän taitaa siis tämänkin?

The Force Awakens sijoittuu ajallisesti about yhtä pitkän ajan päähän, kuin Return of the Jedistä on oikeassa maailmassakin. Asiat eivät ole ihan menneet putkeen tänä aikana, vaan Imperiumin raunioista on noussut Ensimmäinen ritarikunta, vähintäänkin yhtä pimahtanut porukka, joka haluaa lahdata jotakuinkin kaikki, jotka eivät kuulu heihin... päällimmäisenä luonnollisesti kapinalliset, jotka jo vanhoissa elokuvissa tulivat tutuiksi. Ritarikunnan komennossa toimivat nuori führerin kaltainen Kenraali Hux (Domhnall Gleeson) sekä salaperäinen Voiman pimeää puolta hyväkseen käyttävä Kylo Ren (Adam Driver), joka muistuttaa melkoisen paljon erästä toista kypäräpäistä pahista, mutta ei omaa tämän hengitysvaikeuksia. Tarinnan sankareiksi osuvat lähes sattumalta entinen stormtrooper Finn (John Boyega) sekä niinikään salaperäisen taustan omaava Rey (Daisy Ridley), joka odottaa aavikolla perhettään samalla mitä tahansa ruuan arvoista keräillen. Kummatkin heistä sekaantuvat asioihin tahtomattaan ja vain sen takia, että tuntuvat olevan ympäristössään niitä ainoita, joilla on tarkoitus tehdä hyvää. Jostain syystä uuden sukupolven jedit ovat kadonneet täysin Luke Skywalkerin myötä ja tarinan uudet kasvot tutustuvat Voimaan, kuten Anakin ja Luke aikoinaan. Aiempien trilogioiden tapaan on tässäkin "ensimmäisessä osassa" tämä vain lähtökohta seikkailuun, joka ampaisee vauhtiin niin, että hahmot tuskin pysyvät sen kyydissä. Matkalla mukaan lyöttäytyvät sydäntä lämmittävästi niin Han Solo, Chewbacca kuin Leia Organakin ja tietenkin vanhojen tuttujen näyttelijöiden esittämänä. Matkan varrella on toimintaa, paljastuksia, huumoria sekä surua, eli kaikkea mihin vannoutunut Star Wars -fani on tottunut ja jota hän odottaakin.

Täytyy myöntää, että en ihan ollut myyty ajatukselle John Boyegasta The Force Awakensin pääosassa, koska hän ei minun silmääni vain näyttänyt sopivan Star Warsin maailmaan. Jotenkin hänestä huokui minusta liikaa meidän oikeaan maailmaamme kuuluminen olemuksen suhteen, mutta elokuvan nähtyäni totuin ajatukseen ja kaveri vetää kyllä hyvin roolinsa. Finn on samaan aikaan vakava, mutta myös äärimmäisen humoristinen hahmo, joskin olisin toki pärjännyt vähemmälläkin huumorilla. Daisy Ridley on kuitenkin kahdesta uudesta päänäyttelijästä se, joka vakuutti minut paremmin. Vaikka J.J Abrams oli ensimmäisessä kuvatussa kohtauksessa kommentoinutkin Ridleyn olleen "puinen", ei siitä ole minun mielestäni valmiissa elokuvassa tietoakaan, vaan Ridleyn Rey on sympaattinen, mutta myös monipuolinen protagonisti, joka tutustuu isompaan galaksiin ja Voimaan askel askeleelta enemmän ja ollen koko ajan voimakas naishahmo. Niin... ja päänäyttelijöistä puhuttaessa tarkoitin siis näitä kahta protagonistia, sillä vieläkin pidemmän korren vie Kylo Reniä näyttelevä Adam Driver, jonka kahdeksi jakautunut rooli oli minulle ehdottomasti elokuvan parasta antia. Kylo Ren on maskinsa kanssa äärimmäisen uhkaava ja vakuuttava pahis, mutta ilman sitä hahmosta tulee esille toinen puoli, joka tuo mielettömän määrän syvyyttä hahmoon, joka voisi olla vain "uusi Vader". Ren on omanlaisensa hahmo, jolla on täysin omanlaisensa karisma ja se tasapainottaa elokuvan päähenkilöiden suhdetta toisiinsa loistavasti. Vanhat kasvot hoitavat roolinsa edelleen loistavasti, etenkin Harrison Ford ja Peter Mayhew (Chewbacca), joskin olin hiukan pettynyt Carrie Fisherin niukkuuteen Kenraali Leia Organana. Naisen repliikit ovat vähäiset, eikä rooli muutenkaan ollut mielestäni erityisen hyvin kirjoitettu, mutta ei onneksi mitenkään erityisen huonokaan. Gleesonin Hux on nilkkimäinen fasisti, jolle ihmisten tappaminen ei ole minkäänlainen ongelma ja mies näyttelee kyseisen roolin hyvin. Vasta näyttelijätietoja lukiessani tajusin, että keisarimaista taustapahista näyttelee Andy Serkis jälleen kerran ilmeisesti motion capturen kautta, sillä hahmo itsessään on tietokoneella animoitu. Hahmo jäi vielä salaperäiseksi (pitää kohta keksiä korvaava sana), mutta toi silti oman lisänsä tarinaan ja alustaa tulevia osia, sillä kyseinen Snoke on Kylo Renin mestari. Melko hassusti elokuva on itse asiassa täynnä sivurooleja, joissa nähdään suhteellisen suuria nimiä, mutta joiden aika ruudulla on lopulta hyvin vähäinen. Gwendoline Christie, Oscar Isaac (jonka periaattessaa pitäisi olla yksi pääosista), Lupita Nyong'o, Max von Sydow ja Iko Uwais ovat kaikki elokuvassa, mutta kovinkaan suurta painoarvoa ei heidän hahmoillaan ole itse tarinassa. Ehkä tämäkin on trilogian alustusta ja heidät nähdään vielä myöhemminkin, mutta silti melko outoa.

En osaa sanoa vielä täysin siitä, miltä elokuva itsessään tuntui tai näytti, sillä kävin katsomassa vahingossa 3D-version ja on se vain fakta, että kyseinen tekniikka pilaa jokaikisen leffan niin kauan kuin niitä hemmetin laseja ei tehdä kunnolla. Jokaisen elokuvan alku menee siinä, että silmät yrittävät totutella laseihin ja siihen, miltä elokuva näyttää ja pienet yksityiskohdat menevät koko ajan ohitse, koska huonon tekniikan päälle nopea leikkaus ja 3D ovat vain täysin kamala yhdistelmä. Mutta kun sen ohi katsoo, niin elokuva tuntui Star Warsilta, joskin massiivisuuden tuntu ei ehkä ollut tämän elokuvan kohdalla niin suurta, kuin vaikkapa alkuperäistrilogian kohdalla. Millenium Falconin lentely oli elokuvan kohokohtia, uusi BB-8 -droidi oli vähintäänkin R2-D2:n sympaattisuutta ja huumoria vastaava ja herranjestas, että minä todella pidin The Force Awakensin valomiekkailusta, sillä se oli miekkailua, eikä mitään cheerleadingiä voltteineen ja ääliömäisyyksineen. Valosapelien heiluessa on voiman ja vaaran tuntua, eli se silti näyttää myös paljon enemmän vakuuttavalta, kuin alkuperäisissä kolmessa elokuvassa, jotka näyttävät vähän hölmöiltä nykyään taisteluosuuksien suhteen. Efektit on suurimmalti tai ainakin merkittävimmiltä osin tehty ihan oikeasti, eikä sitä surullisenkuuluisaa paskaa CGI:tä joudu valkokankaalla tuijottamaan, joskin Snokeen olisi voinut panostaa vielä vähän enemmän (eikös vain Abrams?). Elokuva siis toimii audiovisuaalisena kokemuksena huononkin tekniikan välityksellä erittäin hyvin ja on nautittava.

Olin hyvin mietteissäni varmaan ensimmäiset puoli tuntia elokuvan päättymisen jälkeen, sillä yritin järjestää ajatuksiani ja tuntemuksiani elokuvan laadusta, mikä yleensä tapahtuu aika nopeasti ja helposti, mutta nyt minulla on 6 edellistä elokuvaa vertauskohtina sekä yksittäisinä elokuvina, trilogiakokonaisuuksina, sekä kahtena eri aikakautena tehtyinä teknisinä suorituksina. The Force Awakens aloittaa uuden trilogian Star Wars -saagassa ja se on minusta erittäin tärkeä pointti pitää mielessä. En tohdi sanoa, että se on uuden trilogian The Phantom Menace, koska kaikki ajattelisivat automaattisesti, että onko yhtä lapsellista kakkaa. Sanon siis, että se on uuden trilogian A New Hope ja sillä tarkoitan sitä, että kyllä... elokuvassa oli omat juttunsa, mitkä olisivat voineet olla vielä parempia ja siitä puuttui se tietynlainen " wau! " -tekijä tietyiltä osin, mutta ehkä kyseinen on nimenomaan sen takia, että tämä on vasta trilogian ensimmäinen osa, jossa esitellään palapelin palaset ja laitetaan tarinan liikkeeseen ja seuraavat kaksi osaa ovat ne " wau! -osat, kuten The Empire Strikes Back ja Return of the Jedi aikanaan. Kuka tietää, mutta näin järkeistin asian itse päässäni ja siltä elokuva minulle myös tuntui: paljon alustusta, esittelyä ja annetaan ymmärtää, että panokset kovenevat jatkossa. Mutta elokuva seisoo silti omilla jaloillaan ihan yhtä vahvasti kuin kyseinen A New Hope aikanaan. The Force Awakens on loistava seikkailuelokuva, jossa kaikkea on tarpeeksi ja peruspalaset ovat kohdallaan juuri oikein. Ainoa oma nipottamisen aiheeni on se, että toivon elokuvan huumorin oikeasti pysyvän ruodussa. The Force Awakenissa on muutamia kohtauksia, joissa vitsiä väännetään turhan tietoisesti episodien 1-3 tyyliin vaikka alkuperäistrilogia osoitti, että kyseisessä maailmassa ja sen hahmoissa on huumoria ilman erityistä yrittämistäkin. Pääasiallisesti Star Warsien tulee mielestäni olla vakavia, mutta lämpö ja ajoittainen hahmokohtainen hölmöys ja alleviivaamattomat vitsit olivat aina se täydellinen tasapaino sille. Mitään Jar Jar Binksin tyylistä idioottimaisuutta elokuvassa ei siis ole, mutta vähän turhan lähellä sitä tiettyä rajaa liikuttiin pariin otteeseen. Mutta jos elokuvan "huonot" puolet todella rajoittuvat tähän, niin kyseessä täytyy olla aika hyvä pätkä? Eikö?

Kyllä.

8+/10