(Tässä tekstissä esiintyy pieniä spoilereita elokuvan luonteesta)
Muistan nähneeni aikanaan kolmannen Mad Max -elokuvan, siis sen Thunderdome -lisänimellä varustetun. Se oli mielestäni aika jännittävä, hyvä ja siisti... tosin olin silloin aika nuori ja suhteellisen moni siihen aikaan hyvänä pitämäni elokuva on myöhemmin osoittautunut aivan kamalaksi. En ole toki katsonut kyseistä leffaa sen koommin, joten on vaikea sanoa meneekö kyseinen elokuva siihen kategoriaan. Kyseisen elokuvatrilogian toisella osalla on melkoinen kulttimaine, mutta en ole sitä joko katsonut tai en vain muista katsoneeni, puhumattakaan ensimmäisestä. Miljöö ja maailma kyseisissä leffoissa on äärimmäisen mielenkiintoinen ja karu, samoin kuin koko elokuvan konsepti, vaikkei toki monimutkaisuudella juhlikaan. Siltikin minulla on tämä kyseinen aukko sivistyksessä, koska käsitykseni mukaan Thunderdome ei ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla edusta kyseistä sarjaa. Reaktioni uuden Fury Road -leffan julkistukseen taas oli aika samankaltainen, kuin mihin tahansa reboottiin tai jatko-osaan noin sadan vuoden jälkeen: " Eikö niillä jumalauta riitä mielikuvitus ja luovuus tekemään uusia itsenäisiä leffoja enää ollenkaan? " Jopa ensimmäisen trailerin jälkeen fiilikseni oli, että " Jes... taas yksi CGI-leffa lisää... huoh ". Trailerissahan siis hiekkamyrsky nostaa auton ja sen sisällä olevat ihmiset monen metrin korkeuteen ja siitä aika selkeästi taas kerran näki, että se on tietokoneella tehty (ei siis sillä, että se pitäisi oikeasti toteuttaa, vaan että CGI saisi pikkuhiljaa ruveta olemaan parempaa Hollywood -blockbustereissa, joihin kulutetaan miljoonia ja taas miljoonia dollareita). Ajan myötä traileri kuitenkin ilmeisesti herätti tarpeeksi kiinnostusta yhdessä kyseisen maailman kanssa ja sitten on tietysti sellainen pieni tekijä, kuin Tom Hardy... ja vähän myös Charlize Theron.
Siellä sitä sitten istuttiin elokuvasalissa ja tuijoteltiin yli kaksi tuntia Mad Max: Fury Roadia ja fiilikset olivat sen jälkeen kuin olin odottanutkin... paitsi, että eivätpä olleetkaan, vaan elokuva yllätti aika isosti ja oli taas hetkeen aikaan parasta toimintaa ja jopa parasta elokuvaa, jota olen katsonut. Oliko elokuva täysi mestariteos? Ei. Voittaako se Oscareita? Ei. Oliko siinä puutteita? Kyllä. Miten se sitten oli niin hyvä muka? Koska Mad Max: Fury Road tekee oikein monta asiaa, jotka nykyään tehdään niin päin persausta blockbustereissa tai elokuvissa ylipäätään. Mutta palataan niihin kohta.
Max on menneisyytensä piinaama mies maailmassa, jossa planeetta on täysin hiekan peitossa ja jossa koko palloa ilmeisesti hallitsevat kaikista raaimmat sotalordit. Vesi on äärimmäinen ylellisyys, jota kyseiset pahikset tai ainakin elokuvan pääpahis kontrolloi, puhumattakaan kaikesta muusta sangen kuvottavasta kontrolloinnista, kuten naisten pitämisestä omina henkilökohtaisina vankeinaan, että he voisivat synnyttää tälle/näille lapsia, tuottaa äidinmaitoa, jota myydään eteenpäin ja oman aivopestyn armeijan pitämisestä silkkana tykinruokana mitä omituisimmilla tarinoilla. Max jää vangiksi tällaiselle porukalle ja saa toimia " luovuttajana ", eli käytännössä hänen verensä ja elimensä ovat kaikki ilmeisesti "osia", joita hänestä voidaan vaihtaa tuohon yksityiseen armeijaan. Furiosa puolestaan on tuon aiemmin mainitun sotalordin armeijan johtaja, joka ajaa helvetillistä rekkaa, jossa on aseita ja muuta pientä kivaa vaikka muille jakaa. Rekkaa? Kyllä vain... Mad Maxin maailman tavamerkkejä ovat omituisesti tuunatut maailmanlopun autot, jollaisia pelattiin aikanaan Carmageddon -videopeleissä, joissa tarkoitus oli tappaa ja tuhota mahdollisimman paljon muita kilpailijoita/ohikulkijoita ja se tarkoitus kyseisillä menopeleillä on suureksi osaksi tässäkin universumissa. Furiosa ei kuitenkaan ole kaikkea sitä, miltä päälle päin näyttää tai miltä on näyttänyt ilmeisesti jo pidemmän aikaan, vaan hänellä on motiivit kääntää hallinta ja pahuus ympäri tekemällä jotain hyvää ja löytämällä ehkä se, mistä hän on joskus tullut. Niinpä hän ottaa salaa mukaansa sotalordin (joka muuten tottelee nimeä Immortan Joe) "palkintovaimot" ja lähtee pakenemaan Joe:n hemmetinmoista autoarmadaa. Max eksyy seurueeseen täysin sattumalta ja seuraavat pari tuntia ovatkin pelkkää pakomatkaa, tuhoa, selviytymistä ja mietintää siitä, voiko tällaisessa maailmassa olla minkäänlaista toivoa.
Ei kuulosta kovin erityiseltä tai monimutkaiselta? Ei, mutta ehkä juuri siksi, että lähtökohdat ovat näinkin yksinkertaiset, on ohjaaja ja käsikirjoittaja George Miller onnistunut tekemään yllättävän moniulotteisen toimintaelokuvan, jonka pääpointti ei ole siinä, että nyt tapetaan vaan paljon ihmisiä ja sitä on jännää katsoa. Vaikkei elokuva ihan mitään erityisen syväluotaavia ajatuksia tarjoa, niin sen perspektiivi on tuore ja erilainen. Esimerkkinä käytän elokuvan suurinta eroa perinteiseen toimintaleffaan: tämä elokuva ei kerro yksinomaan Maxistä, eikä elokuvan pääroolissa oikeastaan ole kukaan mies, vaan miehet ovat Fury Roadin sivurooleissa ja järjestään juuri sitä, mitä Joen armeijakin: tykinruokaa. " Voi kiva, joku feministileffa vai? " Aika kaukana siitä, mutta Fury Roadin naiset ovat vahvoja, tiedostavat suurimmaksi osaksi oman arvonsa ja pystyvät tekemään itsenäisesti asioita ja taistelemaan. Okei, seassa on luonnollisesti myös heikompia ja perinteisempiä naisiakin, mutta että tällaisessa apokalyptisessä elokuvassa, jossa kaahataan autoilla ja sotalordit hallitsevat kaikkea ja niin edelleen, niin oma oletukseni on kyllä, että testosteroni olisi huipussaan. Sen sijaan isointa ja hulluinta rekkaa ajaa nainen, se samainen nainen, joka johtaa Joen armeijaa ja se samainen nainen, joka ottaa mittaa myös Maxistä elokuvan kuluessa ja tarjoaa tasan yhtä vahvan henkilön tarinaan, kuin hänkin... aika helvetin siistiä. Tämä tekijä jo itsessään tarjoaa niin erilaisen perspektiivin ja näkökulman ylipäätään kaikkeen, että elokuvaa seuraa aika erilailla ja kyllä minä otan mieluusti toimintaelokuvani sisällöllä ja uniikilla tyylillä tehtynä. Geneeriset Michael Bayt ovat särkeneet aivoja jo vaikka kuinka kauan.
Niin se Tom Hardy. Kyseinen oman sukupolvensa tähtinäyttelijä on yllättävästi vähän sivuroolissa Fury Roadissa ja naureskelin sille, että hänen ensimmäinen puolituntisensa kuluu lähinnä murahdellessa, kunnes varsinaista dialogia alkaa tulemaan ja senkin jälkeen se on aika vähäistä. Max pahassa miesten hallitsemassa maailmassa yrittämässä tehdä oikein, vaikka on itsekin vähän paha tai lähinnä tekee kyseenalaisia päätöksiä, koska yrittää vain pysyä erossa muista. Hahmonkehitys tapahtuu eniten juuri Furiosan kautta, joka on ilmeisesti palvellut jo jonkin aikaa Immortan Joeta ja joutunut tekemään sitä sun tätä, joka ei ole ollut ihan hänen juttunsa. Furiosa yrittää vain löytää pelastusta ja toivoa ja sitä varten hän joutuu pakenemaan pahuutta ja yrittämään kaikin voimin suojella heikommassa asemassa olevia. Kumpikin näyttelijä tekee oivaa työtä, mutta Hardy ei ehkä monimuotoisuudellaan tällä kertaa pääse loistamaan, kun taas Theronilla on jälleen kerran hyvin vankka ote vahvaan naisrooliin, jotain mistä olen kyseistä naista aina ihaillut niin maskuliinisessa ympäristössä, kuin Hollywood. Kolmannen pääroolin Fury Roadissa on saanut Nicholas Hoult, joka näyttelee Nuxia, joka on yksi aivopestyn armeijan nuorista sotilaista, mutta joka kulkee oman kehityskaarensa ja onnistuu jälleen kerran olemaan äärimmäisen sympaattinen ja vetämään roolinsa uskottavasti ja hyvin. Muut elokuvan hahmot ovat kokolailla sivuroolissa ja jakautuvat lähinnä verenhimoisiin ja kuvottaviin miehiin sekä toivoa ja parempaa huomista tavoitteleviin naisiin, vähän kärjistettynä mutta silti. Edelleenkään kuitenkaan tämä elokuva ei ole mikään erityisen feministinen teos (niille, jotka vahvan naiseuden korostamista ja esilletuomista pelkäävät... hölmöt). Immortan Joe on aika pelottava pahis ja penkissä toivoo koko kaksituntisen, että kyseinen kaveri ei saisi kiinni päähahmoja.
Onhan sitä CGI:tä tosiaan tässä elokuvassa ja välillä se on huonoa... välillä tyypit lentelevät ympäriinsä, kuin kumiukot konsanaan, mutta onneksi sitä on lopulta tarpeeksi vähän, että siihen kiinnittäisi erityisesti huomiota (no okei, minä nyt kiinnitän neuroottisena kermaperseenä huomiota kaikennäköiseen) tai että se häiritsisi. Pääosin elokuva nojaa ihan oikeaan autoiluun ja lavastukseen, joka on kyllä aika eeppistä luokkaa. Toisiinsa hitsattuja amerikanrautoja, telaketjuja, tappajarekkoja ja iso auto, jonka keulaa on laitettu vaijerit, että joku epämuodostunut örvelö voi soittaa kaksikaulaista sähkökitaraa armeijan moraalia nostaakseen... what the actual f***? Kyllä.. Millerin maailmassa on niin omituisia ja uniikkeja juttuja, että elokuva todella tuntuu sijoittuvan omaan universumiinsa ja se on immersiivinen. Ja eläytyminen nyt sattuu olemaan yksi elokuvan katsomisen tärkeimpiä ominaisuuksia.
Vähän yllättävästi elokuvan väkivalta on tietyllä tapaa vähäistä. Siis joo, autot räjähtävät, ihmiset kuolevat ja niin edelleen, mutta Millerin maailman karuuden vastapainoksi oikeastaan mitään raaempaa ei näytetä muuta kuin satunnaisesti ja pikaisesti, mikä tosiaan on aika yllättävää. Juuri tämänkaltaiset pienet "puutteet" ovat ne ainoat jutut, joita jäin vähän kaipaamaan Fury Roadissa ja nekin ovat tasan olankohautuksen nostavia tekijöitä, kun taas elokuvan meriitit ovat painavia ja saavat katselun olemaan viihdyttävää ja tuntuvaa koko kestonsa ajan. Ehkä kyseisenkin tekijän voi nähdä positiivisena niin, että nekin, joita väkivalta ei niin houkuttele viihteessä, voivat katsoa elokuvan joutumatta sulkemaan silmiään joka minuutti.
Kaikin puolin pystyn suosittelemaan Mad Max: Fury Roadia vähän kaikille. Erityisesti suosittelen sitä tietenkin toiminnan ja sci-fin ystäville, mutta myös muille ja elokuva on tosiaan erittäin raikas tuulahdus naisellisen vahvuutensa puolesta. Ketä kiinnostaa katsoa aina samoja korstoja miestelemässä ja tappamassa toisiaan jonkin maailman typerimmän syyn ja juonen puitteissa? Ei edes minua, joka kyseisistä elokuvistakin saa viihdettä irti. Check this one out.
8+
