Tietyt elokuva-franchiset vaan jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat. Fast & Furious -sarjassa on 7 osaa, Bondeja on noin 27849 ja sitten on tietenkin olemassa sarjakuvaelokuvat, joista ei oikein pysty sanomaan, missä yksi elokuva loppuu ja toinen alkaa. Ensimmäinen Mission Impossible -elokuva tuli elokuvateattereihin vuonna 1996 ja se oli silloin äärimmäisen jännittävä elokuva 10-vuotiaalle Tonille. Ilahduttavasti kyseinen elokuva on kestänyt aikaa ja on edelleen loistava. Sarjan toinen osa tuli juuri teini-ikäni alkaessa vuonna 2000 ja silloin se oli kova leffa, mutta nykyään kyseinen elokuva on yksinkertaisesti kehno. En oikein koskaan päässyt mihinkään järkevään lopputulokseen siitä, onko J.J. Abramsin ohjaama kolmas osa hyvä, huono vai jotain siltä väliltä, mutta ensimmäisen kerran pettymyksen jälkeen muistelisin sen silti olleen ihan ok ja ainakin parempi kuin kakkonen. 2011 tullut Ghost Protocol potki sarjaan taas uutta puhtia ja on ykkösen ohella sarjan parasta antia kaikin puolin ja siksi odotukset olivatkin aika korkealla, kun uusi Rogue Nation -lisänimellä varustettu elokuva saapui elokuvateattereihin. Tällä viikolla on toki tullut luettua jo uutisia siitä, että sarja saa vielä kuudennenkin osan, mutta pysytäänpä nyt kuitenkin tässä päivässä ja Rogue Nationissa.
Mission Impossible -elokuvathan perustuvat siis 60- ja 70-luvulla tv:ssä pyörineeseen sarjaan, jossa CIA:n, FBI:n ja muiden kirjainyhdistelmien rinnalla toimii IMF- (eli Impossible Mission Force) järjestö, joka saa hoitaakseen äärimmäisen vaikeat tai siis... mahdottomat tehtävät (höhö). Keskimäärin tehtävät ovat aina olleet terroristien ja muiden pahisten megalomaanisien suunnitelmien estäminen. Mission Impossiblen maailmaan kuuluvat olennaisena osana kaikennäköiset vempaimet, joita ei oikeassa maailmassa ole edes olemassa, mutta jotka saadaan elokuvissa (ja sarjassa) vaikuttamaan ihan mahdollisilta tai no.. ainakin uskottavilta. Ehkä tunnetuin jippo sekä tv:ssä, että elokuvissa on naamareiden käyttö, jotka saavat yhden ihmisen näyttämään aivan toiselta ihmiseltä ilman, että kukaan huomaa. Kaikkien elokuvien pääosassa nähdään Tom Cruise, joka on tuonut omasta takaa niihin myös äärimmäisen uskaliaita ja hienoja stuntteja, jotka kaveri tekee edelleen yli 50:n vuoden iässä itse. Vuosien aikana hän on kaahaillut moottoripyörillä, kiipeillyt vuorten seinustoissa sekä maailman korkeimpiin kuuluvan rakennuksen seinillä ja niin edelleen. Elokuvissa on kova meno ja meininki ja usein jokin jännittävä juoni, joka saa ne eroamaan ainakin jonkin verran perusräiskyttelyistä.
Rogue Nation alkaa huonoissa asetelemissa melkein suoraan Ghost Protocolista jatkaen. Ethan Hunt (Cruise) on jäljittänyt jo tovin Syndicate -nimistä järjestöä, joka on periaatteessa anti-IMF ja maailman pelastamisen sijaan tähtää nimenomaan salamurhiin ja muihin vastaaviin terroritekoihin. Samaan aikaan kun CIA:n johto on vienyt IMF:n jonkinnäköisen kongressin eteen kyseenalaisista metodeistaan (täh? CIA syyttää muita kyseenalaisista metodeista?) ja onnistuu hajottamaan kyseisen järjestön, Hunt joutuu juuri kosketuksiin Syndicaten kanssa ja tästä alkaakin melkoinen kissa ja hiiri -leikki, johon sekaantuu monta eri järjestöä ja jossa otetaan mittaa niin miehistä, että naisesta.
Minulla on tätä nykyä aika vakio-oletus Tom Cruisen roolisuorituksista, sillä kyseinen näyttelijä ei petä koskaan, eikä tee sitä myöskään nyt. Vaikka Ethan Hunt on huomattavasti geneerisempi hahmo, kuin miehen monet muut hahmot, on hänessä sopivasti substanssia ja persoonaa, että joka osassa hän on kiinnostava hahmo ja jota jaksaa seurata. Näytteleminen ja stuntit ovat niin korkealuokkaisia osa osalta, että mies kantaisi elokuvat yksinkin, mutta onneksi kuitenkin yli puolet elokuvista on kokonaisuuksina viihdyttäviä. Simon Pegg on ollut mukana elokuva-sarjassa nyt kolmen osan verran ja täyttää saman roolin, kuin uusissa Star Trekeissäkin: hän on se nörtti hölösuu, joka tuo toimintaan kevennystä, mutta myös ajoittain uskottavaa (toiminta)draamaa. Joidenkin mielestä Pegg on ehkä ärsyttävä, mutta itse olen aina pitänyt miehen tyylistä, vaikka ajoittain mennäänkin ehkä vähän turhan goofyksi, mutta onneksi kyseisiä momentteja on hyvin vähän. Siinä missä Ghost Protocolin naispääosassa Paula Patton oli vähän epäuskottava ja tylsä, on Rogue Nationin naispääosa melko tuntemattomalla Rebecca Fergusonilla aika kirjaimellisesti ja vaikka caps lockilla HALLUSSA. Hollywoodin ongelma on tiedettävästi aina ollut naisroolien keskimääräinen vähyys ja etenkin kurjuus, varsinkin toimintaelokuvissa. Ferguson kuitenkin näyttelee ja liikkuu todella uskottavasti ja antaa Cruisen hahmolle loistavan vastapainon. Sivurooleissa nähdään mm. toinen sarjan jokaisessa osassa näytellyt Ving Rhames, CIA:n johtohahmona Alec Baldwin, Ghost Protocolissa mukaan tullut agentti Brandtiä esittävä Jeremy Renner, sekä elokuvan pääpahiksena rikollisen aliarvostettu ja -käytetty Sean Harris. Rhames ja Baldwin ovat melko pienissä, mutta merkittävissä sivurooleissa, mutta jäin kovasti ihmettelemään, miksi Jeremy Renner on siirtynyt tässä elokuvassa niin pieneen osaan, vaikka Ghost Protocolin aikaan hänen hahmostaan puhuttiin Huntin seuraajana sarjan pääosassa, kun Cruise joskus mahdollisesti "jää eläkkeelle". Brandtin hahmo oli mielenkiintoinen Ghost Protocolissa, mutta nyt aika valkokankaalla on vähäistä ja sekin vähä on jotenkin turhaa. Harmi sinänsä, mutta ehkä tulevassa osassa mies pääsee taas paremmin toiminnan keskelle. Toinen harmi on Sean Harrisin yhtälailla vähäinen aika elokuvassa. Okei, kyseinen rooli toki selittää, miksi asia on näin, mutta Harris on yksi ehdottomasti parhaimmista pahisten näyttelijöistä, joita tiedän. Siinä missä monet näyttelijät ovat ihan hyviä, uskottavia tai jopa yllättäviä, Harris on joka kerta selkäpiitä karmiva, koska hänen ilmeensä, puhetapansa ja liikehdintänsä ovat niin arvaamattomia ja uskottavia. Harris on hyvä pahis, mutta valitettavasti hänen potentiaalinsa hiukan hukataan Rogue Nationissa.
Elokuva näyttää taas kerran hyvältä ja uskottavalta. Mission Impossible -sarja välttelee suhteellisen paljo CGI-toimintaa, joka on vain ja ainoastaan hyvä juttu, koska a) oikea toiminta luonnollisesti näyttää paremmalta ja jännittävämmältä ja b) koska Hollywood kerta toisensa jälkeen joko kitsastelee CGI-budjetissa tai vain yksinkertaisesti etsii täysin ammattitaidottomat urpot toteuttamaan sitä. Rogue Nationissa ajellaan lujaa autoilla ja moottoripyörillä, käydään välillä vähän pulahtelemassa, riiputaan lentokoneen kyljessä (Cruise siis oikeasti roikkui apuvälineiden varassa lentokoneen kyljessä), tapellaan näyttävien koreografioiden kanssa ja vähän ammuskellaan. Niin ja kaiken tämän välissä heitetään vähän huulta ja näytetään vempaimia, jotka ovat välillä ihan pimeitä, kuten esimerkiksi kirja, joka onkin oikeasti tietokone.. eeeeh.
Kaiken kaikkiaan olen aina kyllä fanittanut Mission Impossible -elokuvia, vaikka muutama osa välissä onkin ollut kehnompi, eivätkä ne koskaan ole edustaneet aivan sitä terävintä kärkeä Hollywood-toiminnan suhteen. Kuten jo aiemmin todettua, niin Tom Cruise on loistava nokkamies ja sarjan uniikit ominaisuudet saavat sen aina vaikuttamaan tuoreelta ja kiinnostavalta. Rogue Nation ei yllä valitettavasti ensimmäisen osan ja Ghost Protocolin tasolle, koska sen tietyt potentiaaliset tekijät on alikäytetty, mutta se on silti ehdottomasti parempi kuin sarjan kakkos- ja kolmososa. Tai ehkä se on tasoissa kolmososan kanssa, ehkä minun tulee katsoa se uudelleen, että osaan sanoa tarkasti. Joka tapauksessa Rogue Nation on loistavaa toimintaviihdettä ilman, että kaikki tapetaan mahdollisimman graafisesti ja tarjosi kyllä minulle hyvän parituntisen.
7½
