Minusta on mahtavaa katsoa elokuvia, jotka ovat kaikin puolin hyviä ja joista on vaikea löytää virheitä. Kuitenkin kirjoittamisen ja analysoinnin näkökulmasta kyseiset elokuvat eivät juuri minulle tarjoa yhtä paljon, sillä heti kun ajatukset jäävät jonkinlaiselle filosofiselle ja spekulatiiviselle tasolle, on minun aika siirtää kirjoitusvastuu siitä niille snobeimmille leffadiggareille. Onneksi kuitenkin raahasin itseni joulun ja uudenvuoden välillä katsomaan DC:n uusinta elokuvaa Aquamaniä, jonka kaikki fanit ja etenkin lafka itse toivovat nostavan DCU:n siitä kyseenalaisesta kolosta, johon etenkin Justice League ja aiemmatkin leffat osaltaan ovat meiningin pistäneet ja joka tarjoaa minunlaiselleni katsojalle sekä hyvää, että kyseenalaista pohdittavaa.
Aquaman on metaihminen, joka sarjakuvissa ei voisi olla valkoisempi ja urpomman näköinen, on DCU -iteraatiossa persoonallinen, seksikäs ja äijä isolla Ä:llä. Hahmoa pohjustettiin juuri äijäksi ja vähän pässiksi Justice Leaguessa ja sitä hän on myös sooloelokuvassaan. Aquaman eli Arthur Curry on tavallisen majakanvartijan ja atlantilaisen kuningattaren kielletyn liiton lapsi. Hänen vanhempansa päätyvät yhteen sattumalta, mutta koska maailmassa asiat harvemmin menevät niin kuin saattaa odottaa, päätyvät he yhteen ja saavat lapsen. Kun Arthur on vielä vauva, saapuvat atlantilaiset hakemaan kuningatarta takaisin järjestettyä avioliittoaan varten, sillä Atlantin vesien syvyyksissä kyseiset liitot toimivat kuin maanpäälliset kamalimmat esimerkit: suostut niihin tai kuolet. Kuningatar Atlanna haluaa säästää maan päällä elävän miehensä ja lapsensa ja lähtee takaisin vesien syvyyksiin luvaten kuitenkin vielä joku päivä palata. Siinä on alustus Aquamaniin, josta siirrytään siihen, miten Arthur löytää metaihmisen kykynsä hengittää veden alla, puhua ainakin vedenalaisille eläimille, uida supernopeasti ja niin edelleen. Näiden lisäksi Arthur omaa tietenkin myös perinteiset supersankarin ominaisuudet, eli yli-inhimillisen vahvuuden, parantumisen ja sitä rataa. Arthur on hyvin vastahakoinen osallistumaan oikein mihinkään ympärillään tapahtuvaan ja omaa vedenalaista yhteiskuntaa kohtaan pohjatonta katkeruutta, mutta kun käy ilmi, että hän on ainoa, joka voi estää puoliveljeään Ormia tuhoamasta koko maan päällä elävän sivilisaation, on hän pakotettu toimimaan, sillä kaiken vastahakoisuuden ja äijäkuoren alla on kuitenkin hyvä ja sankarillinen sydän.
Näistä lähtökohdista Aquaman ponnistaa eteenpäin ja on ainakin tässä kohtaa hyvin uniikki elokuva omassa genressään, sillä suurin osa elokuvasta tapahtuu... *rumpujen pärinää* ... VEDEN ALLA. Ennen elokuvaa onnistuin näkemään sivusilmällä useampia arvioita siitä, kuinka " James Wan tuo valkokankaalle huikeat vedenalaiset visuaalit " ja täytyy sanoa, että koska olen ylipäätään vähän skeptikko, mutta varsinkin CGI:n suhteen, niin olin vähän huolissani. Kuitenkin täytyy sanoa, että vaikka elokuvassa toki on paljon kohtia, jossa CGI vaan on perinteisen tökeröä, niin suurimmaksi osaksi vedenalainen maailma ja muukin visuaalinen osa elokuvasta on erittäin miellyttävää katseltavaa, eikä tämä tarkoita pelkästään Jason Momoaa. Onko se hehkuttamisen arvoista? Ei, mutta missään kohtaa elokuvan visuaalinen anti ei herätä silmien pyörittelyä tai muutakaan sensuuntaista, vain ne ajoittaiset " miksei ne opi tekemään tuota paremmin " -huokaukset.
Mielestäni kiinnostavimpia ulottuvuuksia Aquamanin ja ylipäätään kaikkien tähänastisten DCU -elokuvien kanssa on vertailu Marvelin omiin. Tähän mennessä DC:n elokuvat ovat jääneet joka kerta Marvelin omista jälkeen ja eivät koskaan onnistu muodostamaan yhtä eheää ja tarkoin mietittyä ja tasapainotettua kokonaisuutta. Wonder Woman on tähän mennessä onnistunut siinä parhaiten, mutta senkin kohdalla ne muutamat hölmöydet vievät muuten erittäin toimivasta kokonaisuudesta painoarvoa pois. Aquamanissä nämä erot korostuvat omasta näkökulmastani kaikkein eniten. Tämän elokuvan perustarina on simppeli ja suht toimiva, päähahmot ja näyttelijät heidän takanaan osaavia ja elokuva on kaukaa katsottuna tasapainotettu suhteellisen hyvin. Elokuvassa on kuitenkin tarkemmin katsottuna huomattava määrä pienempiä paloja, joiden kanssa on tehty selkeitä virhearvioita, koska ne pomppaavat ainakin omille silmilleni liian selkeästi negatiivisessa valossa. Alla listattuna näistä muutamia:
- Kun elokuvassa on lukuisia hahmoja, olisiko syytä oppia edellisten elokuvien virheistä ja pitää huoli, että jokaiselle niistä on kunnon pohjustus tai sitten vain miettiä, onko hahmo edes tarpeellinen?
- Elokuvan hahmojen tunnetilojen olisi hyvä olla muutakin kuin 14-vuotiaan vaivaannuttavalla tasolla. Eikä sitä helpota millään tavalla täysin out of place artistien esittämät kappaleet muuten melkoisen mainiossa orkesterin toteuttamassa soundtrackissä.
- Jos tehdään näin isoa elokuvaa, olisi hyvä että tuotantoryhmästä löytyy edes joku, joka osaa sanoa, että hei herranjestas sentään, kuka nämä puvustusideat on oikein hyväksynyt, koska välillä elokuvan puvustus on yksinkertaisesti kamalaa.
- Enemmän on harvemmin elokuvissa parempi. Se tuo elokuvaan sekavuutta, jos toteutus on jäänyt puolitiehen. Miksi hyppiä kohtauksesta toiseen ympäri maapalloa ja viitata seuraavaan tai edelliseen kohtaukseen, joka tapahtuu taas aivan missä sattuu. Guardians of the Galaxy vol. 2:sessa jätettiin avaruusalus vain hyppimään madonreiästä toiseen, eikä siihen kulutettu koko elokuvaa.
Ja tässä eivät ole edes kaikki kyseenalaiset asiat elokuvassa.
Entäs se näytteleminen sitten? No kyseessä on edelleenkin supersankarielokuva, eli mitään Oscar -suorituksia kukaan tuskin odottaakaan, mutta auttavatko suoritukset pitämään elokuvan jaloillaan? Suht hyvin. Jason Momoa näyttelee Jason Mo... ei kun Aquamaniä ja kyllä hänen karismansa paljon kantaa, mutta kyllä se alkaa myös häiritsemään, että hahmossa ei äidinkaipuuta suurempaa syvyyttä ole, hahmo on vähän yksinkertainen ja tampio. Ihan ok äijä-protagonisti, mutta ei se kyllä mieleen jää niin kuin monet muut moniulotteisemmat supersankarihahmot. Nicole Kidman on Kuningatar Atlannana yllättävän laimea, vaikka ihan hyvän perustason tuokin. Hahmosta jää vain vähän " not all quite there " -olo ja on aina kurjaa, kun tunnetusti lahjakkaat näyttelijät eivät saa materiaalia, jossa pystyvät loistamaan. On sinänsä mielenkiintoista, että näin paremmin mietittynä suurin osa näyttelijöistä antaa hyvin keskinkertaisen ja yksiulotteisen suorituksen ja silti elokuva kuitenkin toimii viihdyttävästi. Amber Heard, Dolph Lundgren ja jopa Willem Dafoe ovat kaikki juuri tätä samaa tarjoavaa porukkaa. Ainoana isompana poikkeuksena elokuvassa toimii Patrick Wilson antagonisti Ormina. Vaikka suoritus jää kauas mistään Tom Hiddlestonin Lokista tai Josh Brolinin Thanoksesta, pääsee hän jotakuinkin samalle tasolle esimerkiksi Michael Shannon Kenraali Zodin ja Jeff Bridgesin Obadiah Stanen kanssa. Tässäkään hahmossa ei varsinaista moniulotteisuutta ole, mutta Wilson käyttää kaiken saatavilla olevan hyväkseen oikein mainiosti ja kuten kaikkien parhaiden pahisten kanssa, hänen motiivinsa voi ymmärtää.
Aquamanistä sellainen hyvä yhteenveto on, että elokuva on oikeasti aika viihdyttävä ja siinä on tiettyjä juttuja, jotka toimivat mainiosti. Toiminnassa on suurelta osin aika hyvin munaa, pahis on toimiva ja hyvis tarjoaa tälle hyvän vastakappaleen. Elokuvaa on keskimäärin ihan kiva seurata, eikä siinä ole visuaalisesti suuria virheitä. Itse asiassa elokuvassa on yksi erittäin miellyttävä visuaalinen kohtaus, jossa taistellaan kaupungissa muistaakseni jossain Kreikan tienoilla. Kohtaus on kaikin puolin todella mainio ja se korostaa erästä toista osa-aluetta, jossa elokuva onnistuu hyvin: soundtrackiä. Siitä on taas hetki, kun olen elokuvan soundtrackin kohdalla ollut, että wau. Huvittavinta asiassa on se, että soundtrack on suurimmalti osin aika perus orkesterin soittoa, mutta siellä seassa on se yksi toistuva " TÄN-TÄN-TÄÄÄÄÄÄÄ " -pahisteema, joka on vaan NIIN hyvä.
Tykkäätkö supersankarielokuvista niin kuin minä? Kyllä Aquaman katsomisen arvoinen on siinä tapauksessa. Tarjoaako se mitään oikeasti uutta tai merkittävää genreen? Ei. Se tekee perusjutut ihan hyvin, eikä sorru jatkuvaan pässeilyyn, kuten Justice League, mutta siinäpä se. Mutta näin.
TÄN-TÄN-TÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!
7
