Tuttu Avengers -ryhmä aloittaa toisen yhteisen elokuvansa ryminällä, jatkaen siitä, mihin Captain America: The Winter Soldier jäi, eli pahisjärjestö HYDRA:n paljastamisella ja kiinniottamisella. HYDRA:n on onnistunut saada haltuunsa aiemmissa leffoissa esiintynyt mystinen sauva, jonka voimilla pahikset ovat yrittäneet mellestää jo kerran jos toisenkin. Sauvan löytäminen johtaa Tony Starkin ja Bruce Bannerin yrittämään luoda uusi tekoäly, joka mahdollistaisi Maan turvallisuuden ja päästäisi heidät viettämään normaalia elämää, mutta yllättäen suunnitelma kääntyykin päälaelleen ja tekoäly osoittautuu vinksahtaneeksi ja murhanhimoiseksi. Ultroniksi nimetty tekoäly tekeen itselleen robottiruumiin ja -armeijan ja haluaa tuhota sankarimme ja vähän muutakin väkeä siinä sivussa. Juonen edetessä mukaan liittyy uusia kasvoja, kuten Maximoffin kaksoset ja Vision, sekä vanhoja sivuhenkilöitä, kuten War Machine ja Falcon ja siinä on ainekset melkein 2,5 tuntia kestävään supersankariräiskyttelyyn, joka toimi jo ensimmäisellä kerralla. Miten jatko-osa, jossa on kaikkea enemmän, voisi olla huono?
Olen huomannut, että joka kerta kun elokuvan (ja yleensä nimenomaan jatko-osan) tekemiseen otetaan se perusolettamus, että lisätään tiettyjä elementtejä toisten kustannuksella, on lopputulos yleensä huono. Supersankarielokuvien kohdalla tämä pätee myös lähes joka kerralla: Iron Manin jatko-osat olivat toki viihdyttäviä, mutta kaoottisia ja niin paljon ykköstä jäljessä, että huhheijjaa. The Dark Knight -trilogian isosti arvostettu kakkososa oli ykkösen kompaktin kokonaisuuden jälkeen jotain, mikä toki toimi kiitettävästi, mutta kompastui silti liian täyteen sullottuun kokonaisuuteen. Alkuperäisen Spider-Man -trilogian kolmatta osaa ei varmaan tarvitse edes mainita? Itse asiassa Captain America: The Winter Soldier on niitä harvoja jatko-osia, jossa enemmän on ollut parempi, kuin vähemmän, mutta ehkä siinäkin tapauksessa kyse oli enemmän siitä, että ensimmäisen leffan ohjaaja onnistui tekemään aikamoisen raakileen, kun taas Russon veljekset ottivat irti todella paljon jotakuinkin tylsimmästä Avengerista, eli hallitsivat yksinkertaisesti elokuvan tekemisen. Pointtina siis on, että ei ole häpeä pysyä pienemmässä, jos sillä saa aikaan toimivan rakenteen ja kokonaisuuden, koska harva ohjaaja hallitsee kokonaisuuden, jossa on paljon kaikkea. Ensimmäinen Avengers on niitä harvoja leffoja, jotka ovat osuneet juuri siihen oikeaan kohtaan.
Tuo kaikki alustuksena siihen, että Age of Ultronissa on vain yksinkertaisesti liikaa tiettyjä elementtejä, joiden on ilmeisesti koettu toimivan hyvin ensimmäisessä osassa ja ne on valitettavasti pistetty jatko-osaan muiden elementtien kustannuksella. Juoni sarjisleffoissa on lähes poikkeuksetta se, että pahis tekee pahaa ja hyvikset yrittävät estää pahista, eikä tämä elokuva ole poikkeus siihen sääntöön. Ensimmäisessä osassa sitä juonta vaan seurattiin ja paino oli tapahtumilla (ei siis actionilla) ja tietynlaisella hahmonkehityksellä tai ehkä enemmänkin ryhmänkehityksellä. Age of Ultronissa hypätään heti ensimmäisessä kohtauksessa suoraan toimintaan (joka muuten aivan liian suurelta osin oli kehnoa CGI:tä, ARGH!) ja jostain syystä koko elokuva on täynnä kyseistä, eikä itse juonen seuraamiselle oikein jätetä mitään sijaa. Suvantovaiheet on täytetty vitseillä, jotka kieltämättä ovat hauskoja tälläkin kertaa, mutta niidenkin määrästä huomaa, että on ilmeisesti yritetty lähteä viihdyttämään yleisöä vähän väärällä tavalla. Hahmoja elokuvassa on yksinkertaisesti AIVAN LIIKAA ja jopa osa itse pääryhmästä jää sivurooliin, kun uusille kasvoille yritetään antaa aikaa ja luoda jonkunlaista sivujuonta, joka kuitenkin jää niin pinnalliseksi, että plääh. Viimeisenä harmina elokuvassa esiintyy unohdettava ja kohtuullisen yhdentekevä pahis ja valitettavaksi sen tekee se, että Ultronissa olisi oikeasti potentiaalia aivan mielettömäksi hahmoksi, varsinkin James Spaderin esittämänä. Valitettavasti lopullinen tuotos on teinimäinen robotti, joka ei oikein luo minkäänlaista uhkaa katsojalle ja saa meidät kaikki kyynelehtimään Lokin perään, joka lapsellisista motiiveistaan huolimatta oli niin loistava, muistettava ja karismaattinen pahis, että sarjakuvakansa juhlii edelleen.
Mitenkäs ne näyttelijäsuoritukset nyt sitten? Robert Downey Jr. kantaa keskimäärin jokaisen elokuvan jo yksin, mutta tällä kertaa hän on yksi näyttelijöistä, joiden hahmon aika on vaan hämmästyttävän vähäistä, vaikka hänen nimenomaan pitäisi olla elokuvan varsinainen protagonisti. Roolinsa hän tietenkin vetään rutiinilla ja hyvin. Vielä RDJ:täkin vähemmän aikaa valkokankaalla saa Chris Hemsworthin Thor, joka käy lyömässä porukkaa, heittää vitsin ja katoaa sitten kokonaan ja palaa kohta vain toistaakseen saman uudelleen. Kuten RDJ:kin, tekee Hemsworthkin silti hyvän roolityön jälleen kerran ja tuo machoudessaan onnistunutta komediaa elokuvaan. Paljon enemmän aikaa tässä elokuvassa saavat Scarlett Johanssonin Black Widow, Jeremy Rennerin Hawkeye, Chris Evansin Captain America, sekä tuoreina tapauksina tarinaan astuvat (tai juoksevat) Aaron Taylor-Johnsonin Quicksilver ja Elizabeth Olsenin Scarlet Witch. Johansson tuo hahmoonsa koko ajan enemmän ja enemmän haavoittuvaisuutta, joka on ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta joka näin suuren mittakaavan tarinassa tuntuu vähän merkityksettömältä, kun taas Rennerin hahmolle on yritetty tähän elokuvaan saada jonkinlaista johtajuutta mukaan, joskaan en aivan täysin ymmärrä miksi. Rennerin hahmolle on myös kehitetty elokuvaan täysin oma sivutarinansa, joka tuntuu kuitenkin kovin päälleliimatulta ja myös yhdentekevältä. Evans on vanha tuttu buffattu ja vanhurskas itsensä, jolla riittää viisaita elämänneuvoja ja -näkemyksiä varmaan sadan elokuvan ajaksi, mutta jonka yksipuolisuus tuntuu välillä vähän hölmöltä, koska kun kaikilla muilla hahmoilla on se selkeä pimeä puolensa, on Captain America aina se kirkasotsainen " minä teen aina kaiken oikein " -tyyppi, eikä se ole kauhen kiinnostavaa katseltavaa elokuvasta toiseen. Tämä kolmikko hoitaa toki näyttelynsä myös rutiinilla ja vakuuttavasti. Uusi kaksikko vie elokuvan juonta eteenpäin henkilökohtaisella tuskallaan ja perinteisellä venäläisellä aksentilla, mutta näyttelijäntyöllisesti Olsen on (vähemmän yllättävästi) paljon suurempi voima, kuin Taylor-Johnson. Pääpahiksen roolissa esiintyy tosiaan James Spader, jonka ääni ja puhetapa ovat ehdottomien Hollywood-suosikkieni joukossa. Ultronin osittainen epäonnistuminen pahiksena ei todellakaan ole Spaderin harteilla, sillä mies tekee aivan mieletöntä työtä jälleen jo pelkän äänen puolesta. Olisin toisaalta jättänyt jättirobotin motion capturen jonkun toisenlaisen ruumiinkielen omaavan näyttelijän tehtäväksi, mutta suurin ongelma Ultronin kohdalla on se, että hänet on käsikirjoituksessa jätetty vähän teiniangstiseksi ja tietyt kohtaukset sisältävät Ultronin osalta sellaista dialogia, että häntä on puolimahdoton ottaa pahiksena vakavasti. Toistan kuitenkin vielä kerran, että Spader tekee silti kaikesta tästä huolimatta erinomaista työtä. Niin tosiaan... ja onhan elokuvassa vielä Paul Bettany, joka tähän asti on viihdyttänyt meitä Jarvisin roolissa, mutta joka nyt astuu Visionin kenkiin, eikä hän jätä kylmäksi, mutta toisaalta... en muista koska Bettany olisi ikinä jättänyt minua kylmäksi suorituksillaan.
Age of Ultron on todellakin paljon enemmän täynnä toimintaa, kuin edeltäjänsä. Kyseistä seikkaa miettiessä tekee sen oletuksen, että pakkohan sen toiminnan on näyttää hyvältä ja vakuuttavalta, koska jo ensimmäisessä osassa se oli niin henkeäsalpaavaa katseltavaa. Siihen olettamukseen vastauksena ovat sanat ei ja kyllä. Elokuvassa todellakin on vakuuttavia ja ensimmäisen leffan tasoisia hienoja toimintakohtauksia, mutta myös sellaisia kohtauksia, jotka olisi pitänyt tehdä paljon paremmin tai vain yksinkertaisesti jättää tekemättä. Elokuvan aloittava CGI:llä kyllästetty rymistely on yksi kohtaus, joka olisi ehdottomasti pitänyt pitää yksinkertaisempana, koska kyseiset tietokoneella tehdyt efektit näyttävät paikoin todella huonolta, eivätkä mielestäni kuulu tämän budjettiluokan elokuviin ollenkaan. Iron Sky:hin tehtiin autotallibudjetilla huikeat CGI:t, miten monella miljoonalla ei tehdä yhtä hyviä tai parempia? Pidin kuitenkin siitä, kuinka Avengerien eri kykyjä ja niiden yhdistelemistä näytettiin tässä elokuvassa taas enemmän ja monet efektit myös myöhemmin elokuvassa näyttivät todella hyvältä, kuten Quicksilverin nopeus (joskin Singer teki sen paremmin X-Menissä) ja Vision kokonaisuudessaan. Toimintakohtaukset olivat suurimmaksi osaksi edelleen korkeaa laatua akrobatioineen päivineen, mutta CGI oli tosiaan liian monen kohtauksen kompastuskivi, koska se vie aina liian suuren palan uskottavuudesta pois.
Yhteenvetona Age of Ultronista voisin sanoa, että en toki tarkoita elokuvan olleen huono, vaan lähinnä suuri pettymys, koska se oli vaan selkeästi heikompi kuin edeltäjänsä. Joss Whedon on keskimäärin kaikkien nörttien ylistämä ohjaaja ja käsikirjoittaja ja hän on aiemmin osoittanut taitonsa monellakin tuotoksella, mutta tällä kertaa tuntuu, että toimiva kokonaiskuva on lähtenyt käsistä ja väärään suuntaan. Niin paljon, kuin tykkään katsella toimintaa varsinkin tällaisissa elokuvissa, pitää sen silti aina palvella elokuvaa kokonaisuutena. Jatkuva motiiviton rymistely ilman mitään karismaa ja vakuuttavuutta ei vaan ole viihdyttävää katseltavaa, vaan katsojan täytyy tuntea panokset ja saada jonkinlainen yhteys tarinaan ja sen hahmoihin. Valitettavasti Age of Ultron jättää jokaisen hahmonsa yksiulotteiseksi ja motiivit ohueksi tekosyyksi juuri sille jatkuvalle melskaamiselle. Edes supersankarielokuvassa tämä ei vain yksinkertaisesti toimi, jos mielii kokonaisuuden saavuttavan hyvän elokuvan kriteerit. Elokuva oli kuitenkin viihdyttävä ja kehotan jokaista supersankarileffafania tietysti katsomaan sen. Olen vain tottunut Marvelin leffauniversumissa huomattavasti korkeampaan tasoon, oli kyse sitten juonen- tai hahmonkehityksestä, toiminnasta tai mistä tahansa. Toivon siis, että tämä elokuva on vain hairahdus väärään suuntaan.
Ai joo... Whedon on sanonut haastattelussa, että alkuperäinen versio elokuvasta oli yli kolme tuntia pitkä. Toivon kovasti, että DVD/Blu-ray -versio sisältäisi tuon pidemmän version sillä esimerkiksi Lord of the Rings -trilogia muuttui suorastaan eeppiseksi extended -versioiden myötä, kun tarinan kaikki muuttujat sai eteensä ruutuun ja sai sen puuttuvan syvyyden kokonaisuuteen. Toiveikkaana odotellen.
7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti