Star Wars on herättänyt tunteita jo monta vuosikymmentä. Vuonna 1977 teattereihin tullut neljäs episodi New Hope oli innovaation juhlaa, sillä kukaan ei uskonut sen käsikirjoitukseen ja rahoitusta haettiin kissojen ja koirien kanssa. Kun rahoitus lopulta saatiin, piti jokainen hilu käyttää hyväksi optimaalisesti. Tuloksena oli elokuva, jonka kaikki halusivat nähdä ja näkivätkin. Sitä seurasi historian parhaaksi jatko-osaksikin tituleerattu Empire Strikes Back ja vuonna 1983 vielä alkuperäisen trilogian päättänyt Return of the Jedi, jota pidetään toki kolmikon huonoimpana, mutta silti loistavana. Melkein kaksi vuosikymmentä myöhemmin sarjan luonut George Lucas palasi scifi-saagassa taaksepäin kertomaan alkuperäistrilogian hahmojen tarinaa ennen kuin Imperiumi oli vallan kahvassa galaksissa. Nuoret katsojat olivat haltioissaan valosapelit käsissään pomppivista jedeistä ja sitheistä ja kaikesta mahdollisesta, mutta näin myöhemmin kyseiset 3 elokuvaa saavat suuren osan ajasta kiemurtelemaan penkissä lapsellisuutensa, hölmön käsikirjoituksensa ja ajoittain todella raivostuttavien hahmojen takia. Kyllä ne silti ajoittain ihan hyvin pystyy katsomaan. Vuonna 2015 saaga sai taas jatkoa, tällä kertaa jatkaen alkuperäistrilogian jälkeisestä ajasta, kun Luke Skywalker on jo kadoksissa oleva vanha jedimestari ja galaksi on jälleen pahuuden vallassa, kun sithejä jäljittelevä Ensimmäinen ritarikunta, sen keulahahmo Kylo Ren ja heidän ylin johtajansa Snoke ovat ratin takana. Voima herää nuoressa Reyssä, joka saa apua entiseltä Stormtrooperilta Finniltä sekä Han Sololta ja Chewbaccalta. Totta kai kuviossa hyörii apuna myös pahuutta ilmeisesti ikiaikaisesti vastustavat Kapinalliset. Räminää riittää, Solo kuolee ja Rey lähtee hakemaan apua Skywalkerilta, jota kaikki pitävät viimeisenä toivona.
Pidän itse paljon Force Awakensista, sillä vaikka se on lopulta periaatteessa New Hopen uusinta ja siinä on omat hölmöytensä, on siinä vanhan kunnon Star Warsin tuntua ja useita asioita myös tehty hyvin. Tarinaa kuljetetaan hyvin ja hahmot tuntuvat hyviltä ja niitä seuraa mielenkiinnolla. Kyseinen leffa on J.J. Abramsin käsialaa, joka buuttasi myös Star Trek leffasarjan useampi vuosi taaksepäin. Täytyy sanoa, että olin suhteellisen innoissani, kun kuulin, että The Last Jedin ohjaa Rian Johnson. Vaikka miehellä ei montaa elokuvaa vielä ole tilillään, teki hänen Looper -leffansa vaikutuksen minuun omaperäisellä tarinallaan ja mielenkiintoisella miljööllään. Hahmot olivat muutakin kuin yksiulotteisia ja tarinassa oli twistejä. Pakkohan sellaisen on luvata hyvää.
The Last Jedi jatkaa suoraan siitä, mihin Force Awakens jää, eli Rey ojentaa valosapelin Luke Skywalkerille, Kylo Ren jatkaa pahisteluaan paikattuna ja Rebel Forces yrittää paeta Ensimmäistä ritarikuntaa. Heti elokuvan ensimetreillä käy selväksi, että Luke ei ole eristäytynyt kaikkien tietämättömiin syyttä, mutta hän on myös täysin haluton kouluttamaan enää ainotakaan jediä, koska hänen epäonnistumisena Ben Solon kanssa on saanut hänet loputtoman kyyniseksi ja toivottomaksi. Rey ei ole valmis kuitenkaan ottamaan ei-vastausta, sillä hänen ja monen muun silmissä Skywalker on galaksin ainoa toivo, ainoa joka voi tuoda tasapainon takaisin. Ylin johtaja Snoke on pettynyt Kylo Reniin ja painostaa tätä tuhoamaan viimeisetkin rippeet menneisyydestään äitinsä muodossa ja tuomaan Reyn luokseen, sillä selkeästi Rey on vielä Kyloakin vahvempi ja häntä voi joko manipuloida ja käyttää tai tappaa, perinteiseen Pimeän puolen tyyliin. Kapinalliset yrittävät päästä koko tämän ajan Ensimmäisen ritarikunnan aluksia karkuun, mutta pakomatka näyttää toivottomalta. Voiko mikään päättyä hyvin?
Mistähän sitä aloittaisi purkamaan paloiksi The Last Jedin meininkiä ja sitä, millaisia fiiliksiä se minussa herätti ja herättää edelleen. Näyttelijät elokuvaan on valittu jälleen aika hyvin ja melkein kaikki suoriutuvat roolistaan kiitettävästi, aina niin pitkälle kuin käsikirjoitus mahdollistaa, mutta siitä enemmän kohta. Daisy Ridley on edelleen hyvä tarinan nuori protagonisti, joka on suhteellisen hukassa Voiman ja oman menneisyytensä kanssa, mutta jostain syystä tällä kertaa hahmo tuntuu vähän laimeammalta kuin edellisessä osassa. Reyn kaverina ensimmäisessä osassa heilui John Boyegan esittämä Finn, joka on entinen stormtrooper. Hahmo oli vähän hönö, mutta kuitenkin sankarillinen. Last Jedissä Boyega vetää edelleen hyvin roolin, mutta jostain ihmeen syystä hahmosta on kirjoitettu melkoinen taulapää jatko-osaan. Oscar Isaac ja Carrie Fisher muodostavat kapinallisten merkittävimmät kasvot ja heidän suorituksensa on kauttaaltaan hyvää luokkaa, Carriellä on tällä kertaa huomattavasti enemmän aikaakin ruudulla ja olisi ollut vielä seuraavassakin osassa, mutta valitettavasti legendaarinen näyttelijätär menehtyi vähän ennen elokuvan julkaisua. Pahisten puolella Adam Driver jatkaa edelleen vakuuttavaa rooliaan Kylo Reninä, jonka sisuksia repii kutsumus kahteen suuntana hänen sisällään. Siinä missä jedejä saattaa houkutella pimeä puoli, mutta he tiukasti kieltäytyvät sen kutsusta, herää Kylo Renissä jatkuvasti epäilyksiä siitä, kulkeeko hän oikeaan suuntaan, mutta jokin hänen sisällään on kovin rikki ja hän puskee väkisin pimeyttä kohti. Ylin johtaja Snoke on liiketunnistuksella ihmeitä elokuviin tehneen Andy Serkisin "luomus" ja vaikka ilmeisesti monet eivät hahmosta pidä tai ovat ärsyyntyneet siitä, että hahmo on CGI:llä luotu, pidän itse hahmosta. Ja se aika, mitä Snokelle annetaan, on vakuuttavaa ja haluaisin kovasti tietää lisää hahmon taustasta. Pienemmissä sivurooleissa elokuvissa häärivät mm. suomalainen Joonas Suotamo Chewbaccana, Laura Dern kapinalliskomentajana, Benicio Del Toro salakuljettajana ja varkaana sekä suhteellisen uusi kasvo Kelly Marie Tran kapinallisena Rosena, joka pitää Finniä (höhöö) sankarina, mutta alkaa kyseenalaistaa tämän motiiveja hyvin nopeasti tämän kasvotusten tavattuaan. Näistä naamoista kaikki paitsi viimeinen hoitavat roolinsa kunnialla, mutta hänenkin kohdallaan syy on ehkä juuri käsikirjoituksessa enemmän kuin itse näyttelijättäressä, mutta odottakaa vielä hetki, että pääsen siihen... Sillä viimeseksi piti jättää se viimeinen jedi, eli Luke Skywalker. The Last Jedin parasta antia on nimittäin ehdottomasti Mark Hamill roolissa, joka teki hänet vuosikymmeniä sitten tunnetuksi samalla tavalla kuin Leia Organa teki Carrie Fisherin. Luken tarinankaari on elokuvan parhaiten kirjoitettu osa ja Hamill on vain yksinkertaisesti loistava roolissa. Siinä missä alkuperäistrilogiassa nuori mies aloitti suhteellisen rasittavan vinkujana, mutta oli Jedin paluuseen mennessä jo rauhallisempi jedi, on hän The Last Jedissä vanha ja kärttyinen jedimestari, joka kieltäytyy yhteistyöstä ja saarnaa useampaan otteeseen. Nuo kaksi kuvausta eivät kuulosta varmaan erityisen monipuoliselta toiminnalta, mutta ne on tehty erittäin hyvin ja viihdyttävästi elokuvassa ja Luke on moniulotteinen ja toimiva hahmo ja Hamill ottaa roolista kaiken irti.
Noniin ja nyt kun on käyty läpi hyviä juttuja, on hyvä pureutua elokuvan suurimpaan ongelmaan, eli sen käsikirjoitukseen ja ohjaukseen sekä leikkaukseen. On ihmisiä, jotka haluavat Star Warsinsa samanlaisena kuin se on aina ollut ja on ihmisiä, jotka haluavat Star Warsin tekevän kerrankin jotain erilailla. Itse sijoitun johonkin välimaille, sillä toivon ohjaajien ja käsikirjoittajien tekevän jotain uutta, mutta haluan silti, että se tuntuu Star Warsilta.
Ensimmäisen puolituntisen aikana fiilikseni The Last Jedistä olivat samat kuin kolmannen Iron Manin kanssa: se tuntui kaikelta muulta kuin edeltäjänsä ja liian moni asia oli tehty typerästi. Ensimmäisen ärsyyntymiseni aiheutti elokuvan alussa esiintyvä kohtaus, jossa Finn herää koomastaan ja kävelee jonkinlainen vettä suihkuava asu päällään ympäri kapinallisten alusta etsimässä Reytä. Ärsyyntymiseni aiheutti sama asia kuin muutamassa muussakin kohtaa elokuvassa: päälleliimattu ja luonnoton huumori. Jo Force Awakensissä oli pari kohtausta, joissa nauruja oikein kalastelemalla kalasteltiin katsojista ja se ei mielestäni ole Star Warseille ominaista. Aiemmin huumori on tullut luonnollisesti tilannehuumorista ja se on toiminut. The Last Jedissä kalastelu viedään välillä ihan eri sfääreihin ja se on todella raivostuttavaa. Kuitenkin vielä suurempi ongelma elokuvassa ovat hahmot ja niiden kehitys... tai siis kehittämättömyys. En ole ihan varma, onko Kylo Renin muutamaan kertaan viljelemä " tapa menneisyys, jos sinun täytyy " tapa viitata siihen, mitä Rian Johnson on yrittänyt kirjoittaa elokuvaan, sillä Force Awakensissa esitellyt hahmot ovat pahimmillaan täysin merkityksettömiä The Last Jedissä. Edellinen elokuva lataa niihin odotuksia ja painoarvoa ja tässä elokuvassa ne pyyhitään pöydältä alas ja se oli siinä. Uusien hahmojen kohdalla taas pahimmassa tapauksessa ne esiintyvät ruudulla hyvän tovin, mutta niiden motiiveja on vaikea ymmärtää, koska niihin ei ole kirjoitettu mitään sisältöä. Hahmot lähtökohtaisesti kummassakin tapauksessa ovat kiinnostavia, niin Snoke kuin DJ:kin, mutta käsikirjoitus niiden suhteen on täysin ala-arvoista. Eikä huono käsikirjoitus edes jää pelkästään tiettyihin hahmoihin vaan myös kohtauksiin, jotka tuntuvat vain ja ainoastaan ääliömäisiltä. Jälleen sama asetelma: hyvä lähtökohta ja idea, mutta täysin ryssitty toteutus. Näistä esimerkkinä täysin irrallinen kasino-kohtaus ja Luken hölinät Yodan kanssa.
The Last Jedi oli minulle todella ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttava elokuva. Sen alku sai minut melkein pudistelemaan päätäni, mutta loppupuoli taas toimi paljon enemmän niin kuin Star Warsin ja ylipäätään hyvän ja toimivan elokuvan pitääkin. Elokuvan juonenkäänteet suurimmaksi osaksi ärsyttivät, mutta yksittäiset kohtaukset ja Driverin sekä Hamillin roolisuoritukset sekä juuri heidän hahmojensa kirjoitus pelastivat todella paljon. Leian liiteleminen avaruudesta takaisin avaruusalukseen ja Rosen turhin suutelukohtaus ikinä olivat ehkä typerintä, mitä olen Star Warseissa nähnyt, mutta lopun Luke vastaan Kylo Ren, sekä hieman aiemmin elokuvassa nähty isompi taistelukohtaus taas olivat sielä parhaassa päässä Star Warsia.
7+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti