Wonder Woman

Hej hej. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi raapustellut minkäänlaista arvostelua tänne, eikä minulla oikein ole edes mitään erityisen järkevää syytä, mutta pistetään tämä nyt duunin, alakuloisuuden ja ties minkä piikkiin ja skipataan suoraan yli ja takaisin asiaan. Olen jo pitkän tovin harkinnut tämän blogin muuttamista vlogi-muotoon, mutta koska osa minusta on luontaisesti melko laiskanlainen, niin saa nähdä, koska jaksan lähteä siihen editointirumbaan. Anyhoo, kuten sanoin... nyt asiaan, ja mitä parhaimpaan asiaan, eli naisiin.. eiku.. ihmenaiseen... eiku.. Wonder Womaniin. Joo!

Koska ne supersankarileffat loppuu, ku niitä tulee koko ajan ja yada yada. Näin kyselevät jotkut ihmiset, toiset meistä taas ramppaavat teatterissa katsomassa jokaikisen rainan. Kyllä, Loganin kävin katsomassa ja oli hieno, samoin Guardians of the Galaxy Vol. 2 oli erittäin todella hyvä. Foxin ja Marvelin pätkät ovat kuitenkin sellaisia, joiden laatuun voi keskimäärin luottaa ja vaikka elokuva sinänsä ei olisi vaikkapa tarinallisesti loistavaa tavaraa, niin huonoimmatkin X-Men -pätkät ovat kyllä viihdyttäneet (paitsi Last Standiä on vaikea katsoa nykyään). DC Comicsin elokuvapuoli on puolestaan jakanut mielipiteitä huomattavasti enemmän. Watchmeniä ei periaatteessa taideta laskea kyseiseen universumiin kuuluvaksi vaikka se Zack Snyderin ohjaama onkin ja erittäin hyvä elokuva, eli Man of Steel oli the leffa, joka potkaisi kyseisen jaetun maailman käyntiin tarkoituksena haastaa Marvelin äärimmäisen menestynyt dynastia. Monet ovat arvostelleet ja edelleen arvostelevat Man of Steeliä kovin sanoin, mutta itse olen pitänyt kyseisestä pätkästä alusta asti. Se teki itselleni äärimmäisen tylsänä koetusta sarjakuvahahmosta sympaattisen ja kiinnostavan samalla tavalla kuin Avengers Hulkista. Batman v. Superman taas oli elokuva, josta en itsekään erityisemmin pitänyt, kun kävin katsomassa sen teatterissa, sillä se poukkoili sinne tänne ja kysymyksiin ei tarjottu vastauksia. Ostin kyseisen leffan kuitenkin myöhemmin extended -versiona ja ai vitsi, efekti oli kuin LotRin kanssa aikanaan. Elokuvaan tuli todella paljon syvyyttä ja sen tahditus parani roimasti ja kolmituntisena se on oikein hyvä pätkä ja Ben Affleck on todella hyvä Batman.

Ja sitten vihdoin leffaan, josta tämä kirjoitus on, eli Wonder Woman, täddäddädää. En oikein tiedä, mitä mieltä olin lopulta Gal Gadotin Wonder Womanista Batman v. Supermanissä, mutta kallistuin kuitenkin enemmän kannalle " no joo, kyllä kai tästä voisi elokuvan katsoa ". Sitten näin trailerin kyseisen sankarittaren soololeffasta ja olin myyty. Se yhdisteli monia eri elementtejä, jotka saavat kaltaiseni suht nörtin kuolaamaan ja ei, en puhu Gal Gadotista vähissä vaatteissa vaan aikakaudesta, jolle elokuva sijoittuu, kuvallisesta annista ja vihdoin supersankarileffasta, jonka pääosassa on nainen. Nainen, jolle miehet ovat apureita. Nainen, joka on toki elokuvassa vielä naiivi, mutta silti itsenäinen ja vahva. Ja elokuva näytti tosissaan otettavalta, toisin kuin vaikkapa äärikammottava Elektra. Hyi. Totta kai olisin halunnut vanhaan malliini käydä katsomassa leffan heti ensi-illassa, mutta koska nykyään olen työn raskaan raataja, niin se vähän rajoittuu.

Wonder Woman kertoo Dianasta, nuoresta naisesta, joka asuu Themysciran saarella, jonka kaikki asukkaat ovat naisia, tai tarkemmin sanottuna amatsoninaisia. Nämä amatsonit ovat Zeuksen ihmisten luokse lähettämiä, mutta myöhemmin näiden korruptoituneesta maailmasta vetäytyneitä sotureita, jotka pitävät yllä omaa yhteiskuntaansa kuitenkin peläten sitä päivää, kun sodan jumala Ares palaa tuhoamaan kaiken ihmisten kautta. Diana on Themysciran kunigattaren Hippolytan tytär ja melkoinen rasavilli. Äitinsä kielloista ja suojelusta huolimatta hän haluaa soturiksi ja harjoittelee salaa tätinsä, kenraali Antiopen johdolla taitojaan. Lopulta Antiope saa Hippolytan suostuteltua Dianan koulutukseen, sillä vain niin Diana voi koskaan vastustaa Aresta. Dianasta koulutetaan saaren hurjin soturi, mutta jokin naisessa on erilaista kuin muissa amatsoneissa. Kauaa hän ei ehdi kuitenkaan asiaa ihmetellä, sillä saaren rannalle pakkolaskeutuu lentokone, jonka pilotti on mies. Miestä seuraa laiva, jonka kyydissä olevat miehet yrittävät tappaa lentokoneen pilottia. Amatsonit pelastavat Steve Trevoriksi itsensä esittelevän miehen, mutta kärsivät merkittäviä tappioita taistelussa. Trevor kertoo sodassa olevasta maailmasta saaren ulkopuolella ja oikeamielinen, mutta myös naiivi Diana haluaa ehdottomasti lähteä auttamaan ja taistelemaan ihmisten puolesta, sillä tämä kuulostaa aivan Areksen tekosilta. Diana ottaa salaa mukaansa jumalien tappamiseen tarkoitetun miekan, kilpensä ja ikonisen lassonsa ja lähtee saarelta ihmisten maailmaan. Tästä alkaa seikkailu, mutta myös samalla nuoren naisen ja sankarin kasvutarina, johon liittyy lapsenmielistä uskoa ja toivoa asioihin, periaatteisiin ja hyveisiin, mutta myös pettymyksiä, petoksia ja opetuksia.

Kun Hollywood lähtee tekemään elokuvaa, jonka pääosassa on nainen, ollaan ensinnäkin melko harvinaisessa lähtöastelemassa, mutta useimmiten elokuva päätyy olemaan lähinnä hölmö ja kaikkea muuta kuin naisellisesti voimauttava. Itseäni on aina häirinnyt eniten se, miksi kaikenlaiset hurjat naissoturit ja -taistelijat sipsuttavat aina jonkinlaisissa koroissa taisteluun ja kuitenkin aina epäonnistuvat tehtävässään ilman miehiä. Useimmissa näistä elokuvissa naiseus puetaan juuri siihen asuun, jossa edelleen ensisijaista on se, kuinka kauniilta ja sokaisevalta päähenkilö näyttää, eikä se mitkä tämän henkiset ja fyysiset voimat ovat, oli kyse tavallisesta arkipäivän naisesta tai juuri supersankarittaresta. Wonder Woman on elokuva, josta minulla on natisemista (niin kuin minulla taitaa olla melkein kaikesta), mutta josta minulla on huomattavasti enemmän hyvää sanottavaa ja ne hyvät asiat ovat suurimmaksi osaksi nimenomaan tuolta aiemmin mainitulta alueelta, joka niin usein tehdään ainakin omasta mielestäni väärin.

En tiedä millaisissa prosentuaalisissa määrissä on nostettava hattua kellekin onnistumista. Naisohjaaja Patty Jenkins todella ohjaa elokuvaa täysin erilailla, kuin olettaisin juuri kenenkään miesohjaajan tekevän ja näyttää varsinkin Themysciran naiset melkoisina soturihirmuina. Jenkinsin elokuvan tahditus ja kerronta ovat muutenkin erittäin korkeaa luokkaa suurimman osan elokuvasta ja kohtauksissa keskitytään aina Dianaan päähahmona, mutta sivuhahmot ovat silti merkittäviä. Hahmot tarvitsevat toisiaan niin kuin ihmiset tarvitsevat toisiaan ja erityistä voima- ja riippuvuussuhdetta elokuvassa ei synny, mikä on äärimmäinen plussa. Kun ajattelen, että Gal Gadot on se englantia vähän hassusti puhuva laiha hottikseksi tarkoitettu mimmi Fast & Furious -sarjasta, niin olen vieläkin vakuuttuneempi siitä, kuinka hyvä nainen on Wonder Womanissa. Hän on kaikin puolin vakuuttava hahmonaan jokaisessa tunnetilassa ja fyysisesti erittäin uskottava, mikä myös harvinaisen usein vie uskottavuutta naisnäyttelijöiden hahmoilta pois. Myös sivuhahmoina toimivat Robin Wrightin Antiope ja espanjalaisen Elena Anayan Tohtori Maru ovat todella vakuuttavia rooleissaan. Roolituksen täydentää aina yhtä hyvä Chris Pine, joka osaa mielestäni melkoisen hienosti tasapainotella leffan mukaan pää- ja sivuhahmon elementeissä ja vaikka miespääosaa elokuvassa näytteleekin, on Gadot silti koko ajan selkeästi se, jonka kautta tarina etenee, mutta kun tarina sitä vaatii, muut saavat aina spotlightin itselleen.

Wonder Woman näyttää suurimmaksi osaksi todella hyvältä ja vaikka se käyttää tiettyjä visuaalisia temppuja hyväkseen, ne ovat mukana lisämausteena sen sijaan, että ne olisivat Zack Snyder -tyyliin jatkuvasti naamalla. Ensimmäinen maailmansota näyttää hyvältä, joskin tietysti aika kaunistellulta, niin kuin tällaiseen sarjakuvaelokuvaan kuuluu.

Wonder Woman on kokonaisuutena todella hyvä elokuva vahvasta naiseudesta, mutta myös ihan vain elokuvana, jossa on hahmoja ja tarina. Se on hyvin tahditettu ja kerrottu sekä näytelty. Siksi minua edelleen hiukan häiritsee se, että elokuvan aikana minussa herätti kriittisyyttä useampikin asia. Ensinnäkin elokuva olisi ollut huomattavasti toimivampi, mikäli tarina oltaisiin pidetty pahisten suhteen simppelimpänä, koska kaksikko Danny Huston ja Elena Anaya ovat hahmoinaan niin vakuuttavia kaikin puolin, etten lainkaan ymmärrä, miksi kyseistä soppaa piti sekoittaa. Vielä kun se sekoittaminen tapahtuu niin, että lisämauste on hyvästä näyttelijästä huolimatta todella kurja ja epäuskottava sekä sekoitettu typerään visuaaliseen antiin, niin blaaaah. Toinen narinan aiheeni on se ajoittainen hassujen naiselliseksi koettujen elementtien änkeminen leffaan, johon ne eivät mielestäni kuulu. Tässä kuitenkin mielestäni on parempi antaa naiskatsojien päättää, kuinka hyviä elementtejä kyseiset jutut ovat, sillä miehenä näen ne vain omalla ja tietenkin sukupuoleni mukaan vähän rajoittuneella silmällä. Suurimman osan elokuvasta en kiinnittänyt millään tavalla huomiota Diana Princen kenkiin, mutta lopussa katsoin, että ahaa.. taas jonkun soturinaisen saappaissa on KOROT ja olin pikkiriikkisen ärsyyntynyt. Vaikka Gal Gadot periaatteessa nollaakin asian, niin Diana on myös ajoittain vähän turhankin naiivi ja höhlä elokuvassa, mutta laskettakoon se Hollywoodin perusjutuksi. Taisi siellä jotain muutakin pientä olla, mutta en jaksa muistaa ja toisaalta ihan sama.

Wonder Woman oli hyvä ja viihdyttävä elokuva ja loistava "sivuaskel" jo pelkästään DC:n omassa leffauniversumissa, mutta myös suunnannäyttäjä tuleville naishahmoihin painottuville leffoille. Josko ne leffayhtiöiden isot masseissa pyörivät miehet nyt useammin tajuaisivat antaa naisohjaajille/-käsikirjoittajille ja muille alan ammattilaisille vapaat kädet tehdä, niin tällaista uutta ja positiivista suuntaa pääsisi syntymään enemmän. Onko Wonder Woman parhaita sarjakuvaelokuvia tai ylipäätään elokuvia, joita olen nähnyt? Ei, mutta sen anti on jotain yhtä tärkeää ja se on juuri tuo toisenlaisen ja yhtä tärkeän "näkökulman" ja "olemuksen" esille tuominen ja arvostaminen. Pelkästään Hollywood on täynnä vakuuttavia ja osaavia naisnäyttelijöitä, mutta koko maailma on täynnä naisia ja naiseutta, joka on tärkeää ja jota pitäisi tuoda esille tasan yhtä paljon voimauttavana ja positiivisena asiana, kuin miehuutta ja maskuliinisuutta.

Ihmenainen? Todellakin.

8