3. Jason Bourne
Kolmannelta sijalta löytyy Jason Bourne, Hollywoodin toimintasarjojen kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan franchisen neljäs tai itse asiassa viides osa. Itselleni on puolimahdotonta mieltää päänäyttelijän vaihtanut Bourne Legacy alkuperäisen trilogian jatko-osaksi sekä laadullisesti että tarinallisesti, koska se oli yksinkertaisesti... kehno. Mutta Matt Damon on palannut! Ja trilogian kaksi jälkimmäistä osaa ohjannut Paul Greengrass on jälleen kameran takana! Eihän tämä voi mitenkään olla mitään muuta kuin silkkaa loistavuutta, eihän? No tuota...
Jason Bourne on juuri siinä rajalla, kuuluuko se tälle listalle vai ei, koska elokuvana se on ihan viihdyttävä ja sen katsominen ei ole millään tavalla tuskallista. Damon palaa uransa puolesta yhteen merkittävimmistä rooleistaan ja elokuvalla on hyvät ja mielenkiintoiset lähtökohdat. Bourne elää Euroopan laitamilla oikeastaan kenenkään tietämättä kärsien menneisyytensä haamuista, kun Nicky Parsons (Julia Stiles) ilmaantuu kutsumatta hänen luokseen ja palauttaa Bournen taas maailmaan, jonka osa hän ei halua olla. Nicky tuo hänen tietoonsa kuitenkin uusia asioita, joita mies ei vaan pysty jättämään selvittämättä ja jostain syystä heidän kummankin kannoillaan on yhtäkkiä tähän asti ehkä säälimättömin palkkatappaja (Vincent Cassel), sekä tietenkin ne iänikuiset CIA:n liipaisinherkät johtajat. Luvassa on paljastuksia, rytinää ajoneuvoilla, aseita ja tietenkin sarjalle ominaisia realistisia taistelukohtauksia.
Näyttelijäntyöllisesti Jason Bournessa ei ole mitään vikaa. Matt Damon on jälleen se sama tinkimätön sarjan päähahmo ja vetää edelleen roolinsa yhtä uskottavasti ja fyysisestikin omistautuneesti kuin aiemminkin. Tällä kertaa hänen "vastapuolellaan" näyttelevät viime vuosina useassa isommassa elokuvassa läpi itseään lyönyt Alicia Vikander sekä veteraaninäyttelijä Tommy Lee Jones. Nämä kaksi näyttelevät kummatkin CIA:n johtohahmoja, joiden ajatukset ja tavat toimia eroavat merkittävästi toisistaan. Soppaa sekoittavat vielä lisäksi jo aiemmin mainittu ranskalainen Vincent Cassel (jolta en muuten huonoa roolisuoritusta ole tainnut vielä nähdä), sekä tietenkin sarjan aiemmista osista tuttu Julia Stiles. Kaikki hoitavat roolinsa erinomaisesti ihan pienempiä sivurooleja myöten ja niiden puolesta elokuva olisi käynyt kunnon jatko-osasta....
...Mutta valitettavasti sekä elokuvan käsikirjoitus, että ohjaus eivät vain yksinkertaisesti yllä millään tapaa alkuperäistrilogian tasolle. Ja tässä kohtaa on pakko sanoa, että Bourne-elokuvia on mahdotonta arvostella erillään toisistaa, koska sarja itsessään on jatkumo sekä ilmiö, joka on olemassa kokonaisuutena, ei niinkään erillisinä osina. Alkuperäistrilogia on toimintasarjaksi suhteellisen syvällinen ja päähahmoihin ja heidän motiiveihinsa käytetään hyvin aikaa. Jopa kertakäyttöpahikset ovat kolmessa ensimmäisessä elokuvassa persoonallisia ja jotain, mitä jokaisella uudelleenkatselukerrallakin tuijottaa tyytyväisenä ja jännittyneenä. Sitä samaa syvällisyyttä ei Jason Bournessa ole. Ehkä osittain syy on siinäkin, että 10-15 vuotta sitten aikansa hermolla elänyt trilogia sijoittui vielä erilaiseen maailmaan, jossa teknologia oli vielä rajoittuneempaa ja kaikki juonikuviot eivät perustuneet kännyköihin, platformeihin ja muuhun tylsään ja idioottimaiseen. Suurimmaksi osaksi vika on kuitenkin liian paperisessa ja ajoittain halvassa käsikirjoituksessa. Siinä missä trilogia vältti tuttuja kliseitä suhteellisen tehokkaasti, on niitä tähän leffaan löydetty ihan pääjuoneen asti ja hahmojen motiivit ovat täysin omituisia. Hahmojen aikaa valkokankaalla myös säädellään vähän omituisesti ja nimihahmo meinaa välillä jäädä aika paljon muiden hahmojen jalkoihin. En tiedä onko Greengrassiltä kadonnut kosketus vuosikymmenen aikana johonkin vai onko tämän uuden leffan kohdalla ollut taas jotain tuotantoyhtiö-sekoilua mukana, mutta se mikä päällisin puolin näyttää Bournelta ei ole Bourne oikein alkujaankaan sisällöllisesti.
Elokuvan ehdottomat kohokohdat ovat Matt Damonin lisäksi Vincent Casselin hallussa, sillä kaveri vetää roolinsa kyllä jälleen kerran äärimmäisen uskottavasti ja on näyttelijä, jonka pahisrooleihin ei vain kertakaikkiaan voi koskaan kyllästyä. Alkuperäistrilogian mukaista loistavuutta on edelleen taistelukohtauksissa, sekä kaahailussa, mutta siihen se sitten jääkin. Kyllä leffalla viihdearvoa on ihan ok, mutta Bourne-sarja edustaa minulle ja monelle muulle elokuvien ystäville sitä, millaista toiminnan pitäisi suurimman osan ajasta olla, eli jotain syvällisempää kuin vain ihmisten hakkaamista ja tappamista. Kyllä, minä viihdyn ihan hyvin huonomman ja tyhmemmänkin tomintarainan parissa, mutta sellaisella ei edes ole potentiaalia tai halua olla mitään muuta. Jason Bourne yrittää edelleen olla osa sarjaa, jonka potentiaali hyödynnettiin täydellisesti ja valitettavasti epäonnistuu siinä. Katsoin siis kerran ja varmaan vielä toisenkin, mutta siihen se sitten jääkin (Legacyn katsoin vain kerran, joten pitäisikö tämä ajatella jotenkin positiivisena asiana?).
6½
2. Now You See Me 2
Toiselta sijalta löytyykin sitten jo kiistatta listalle kuuluva Now You See Me 2 tai eeppisesti suomennettuna Suuri Puhallus 2. Elokuva on jatkoa (ai siitäkö se numero tuleekin?) kolmisen vuotta sitten ensi-iltansa saaneelle taikurielokuvalle, jonka voin kiteyttää seuraavasti: mielenkiintoinen aihio ja salaperäinen juonen rakentaminen, joka pilataan umpiääliöllä lopulla. Elokuvassa oli paljon ihan hauskan näköistä tehostekikkailua ja taikatemppuja, jotka ylittivät suuren osan ajasta realismin rajat heittämällä. Vaan arvatkaapa mitä, sellaisen leffan jatko-osan pitää tietenkin vääntää juuri niiden mieleenpainuneiden ominaisuuksien suhteen nupit voimalla kaakkoon ja miksei, onhan ohjaajakin vaihtunut edes etäisesti fiksulla tavalla ohjaavasta Louis Leterrieristä G.I. Joe: Retaliationin, Justin Bieber-dokkarit ja jotkut kököt teinitanssileffat ohjanneeseen Jon M. Chuhun... ja jälki on sen mukaista.
Elokuvan juoni hyppii seinille alusta lähtien, eikä oikein tiedä haluaako olla itsenäinen jatko-osa vai liitoksissa edelliseen osaan ja tyytyy olemaan jotain siltä väliltä. Mukana ovat edelleen jotakuinkin kaikki samat kasvot kuin edellisessä, mitä nyt yksi hahmo on vaihtunut ensimmäisen osan näyttelijän raskauden takia ja tietenkin elokuvassa pitää olla uusi pääpahis... vaikka vanhakin on jostain syystä taas mukana. Tutut silmänkääntäjävarkaat joutuvat tällä kertaa pahaan alakynteen, kun nuori ja sosiopaatti teknologiamoguli kiristää heitä varastamaan itselleen heidän henkensä uhalla. Sitten mennäänkin edestakaisin maiden välillä, tehdään sitä ja tätä hullua siellä ja täällä, tavataan pimeitä hahmoja, yritetään taas rakentaa salaperäistä twistiä ja lässynlässynlää. Tiesin kyllä tasan, että lähdin katsomaan elokuvaa, jonka viihdearvo ei millään tavalla ole sen laadussa millään osa-alueella vaan tasan siinä, osaako se hölmöillä oikein. Juoni vielä periaatteessa lähtökohtaisesti kai menisi tällaisessa elokuvassa, mutta sekaan on ängetty todella paljon kaikkea täysin turhaa, lapsellista, tyhmää ja halpaa ja en oikein ollut varma yrittikö elokuva olla lopulta totinen vai humoristinen vai mitä... no mutta eteenpäin.
Näyttelijät ovat tässäkin pätkässä kelpoluokkaa lähes kokonaan ja ovatkin periaatteessa ainoa syy siihen, miksi elokuvaa on ainakin osittain ihan viihdyttävää seurata. Aiemmista osista tutut Jesse Eisenberg, Woody Harrelson ja Dave Franco saavat täydennykseksi porukkaansa nyt Lizzy Caplanin esittämän Lulan ja voi herranjumala, että voi olla raivostuttava hahmo. En ole täysin varma onko Caplan vain äärimmäisen huono ja epähauska näyttelijä, vai onko käsikirjoitus ja ohjaus kehnointa ikinä, mutta Lula on suoraan sanoen täysin sietämätön hahmo ja jokainen vitsi joka hänelle on kirjoitettu, saa katsojan hikoilemaan vaivautuneisuudesta, koska mikään niistä ei yksinkertaisesti ole hauska. Itse pääkolmikko on edelleen mainio ja varsinkin Harrelson vetää tässä elokuvassa loistavasti (mikä nyt ei näyttelijän tietäen ole mikään yllätys), vaikka juonellisesti hänelle annetaankin naurettavat lähtökohdat. Uutena pahiksena nähdään Harry Pot... eikun Daniel Radcliffe ja täytyy sanoa, että itselleni hän oli periaatteessa ainoa syy, miksi lähdin elokuvaa ihan teatteriin asti katsomaan ja sen suhteen en pettynyt. Radcliffe on uskottava, veemäinen ja hauska samaan aikaan ja vetää Harrelsonin ohella elokuvan parhaan roolisuorituksen. Ai niin.. ja onhan elokuvassa Mark Ruffalokin. Miehen kuuluisi jatko-osassaki olla pääroolissa, mutta hän lähinnä kulkeutuu kohtauksesta toiseen jossain taustalla, on periaatteessa merkityksetön, hajuton ja mauton ja en oikein edes osaa sanoa hänestä mitään sen erikoisempaa, koska hän ei vain millään tavalla jää elokuvasta mieleen. Elokuvassa on vielä näiden lisäksi muutamia sivuhahmoja ja paluun tekevät esimerkiksi Morgan Freeman ja Michael Caine, mutta jopa heidät elokuva laittaa suhteellisen turhiksi ja merkityksettömiksi ja se kertoo mielestäni ohjauksellisesti ja käsikirjoituksellisesti aika paljon, jos legendat tehdään elokuvassa melkeinpä merkityksettömiksi.
Muutamien näyttelijänsuoritusten lisäksi minun on vaikea keksiä elokuvasta hyvää sanottavaa. Se ei ole tuskallisen kamala, mutta se on silti typerä ja huono ja tällä kertaa jopa efektit ovat huomattavasti hölmömpiä ja kaikki tuntuu vain todella päälleliimatulta. Muutamia ihan ok kohtauksia mahtuu mukaan ja niissä on jonkinlaista yritystä, mutta suurimmaksi osaksi meininki tuntuu vähän Family Guy -tyyppiseltä, eli kaikkea outoa tapahtuu täysin yhtäkkiä ilman minkäänlaista logiikkaa ja järkeä ja sen pitäisi olla hauskaa tai katsojan pitäisi vaan hyväksyä se osana tällaisen elokuvan juonta. Siihen totean vain, että ei... ei todellakaan. Tämän elokuvan katsoin kerran, enkä aio katsoa uudelleen. Plussana mainittakoon, että se sai minut miettimään, josko katsoisin ensimmäisen osan uudelleen ja se tuntuisi tähän verrattuna hyvältä. Tuskinpa kuitenkaan
5
1. Suicide Squad
Tämän listan suvereeni ykkönen on sarjakuvarymistely Suicide Squad ja se on pitkästä aikaa muistutus siitä, miten sarjakuvaleffaa EI PIDÄ TEHDÄ. Leffa sijoittuu samaan universumiin Man of Steelin, Batman v. Supermanin ja näitä seuraavien leffojen kanssa ja se on kerännyt tämän vuoden puolella melkoisesti hypeä jo pelkästään sillä, että se esittelee jälleen uuden version legendaarisesta Jokerista, tällä kertaa Jared Leton esittämänä. Koitan pysyä asiallisella linjalla tämän lyhykäisen arvostelun aikana, mutta sanottakoon nyt jo suoraan, että mieluiten käyttäisin tämän elokuvan kuvaamiseen lähinnä alatyylistä tekstiä, sillä tämä on näitä leffoja joista pitäisi maksaa katsojalle sen katsomisesta, koska parituntisen kestonsa aikana se saa kenet tahansa kiemurtelemaan silkasta ärsyyntyneisyydestä ja turhautuneisuudesta paikallaan, etenkin sarjakuvafanit.
Suicide Squad kertoo ryhmästä sarjakuvapahiksia ja antisankareita, joista jotkut omaavat supervoimia ja jotkut eivät, mutta kaikki ovat kuitenkin erikoisia ja pahantekijöitä. Heidät on otettu kiinni ja heitetty huippusalaiseen vankilaan, josta ääripaskamainen agentti Amanda Waller (Viola Davis) värvää heidät pakolla "tekemään hyvää". Lähtökohtaisesti tehtävät ja tarkoitukset ovatkin ihan hyviä, mutta yleensä niiden taustalla olevat syyt ja toimintatavat saavat ryhmän pahikset näyttämään hyviksiltä ja periaatteessa se kai on aina ollut Suicide Squadin kantavia ideoita. Elokuvassa ryhmä pestataan pysäyttämään supervoimakasta pahista, joka meinaa perinteiseen tapaan tuhota maailman. Siinä sitten rakennetaan hahmoille taustaa ja syvyyttä ja tutustutetaan vielä melkein kymmenhenkisen porukan lisäksi muutamaan sivuhahmoonkin ja tuota... lopputulos on kyllä ihan täyttä sekametelisoppaa.
Näyttelijäntyöllisesti elokuva herättää kysymyksiä. Jokerin heilan, Harley Quinnin, roolissa nähdään viime vuosina myös uraansa ahkerasti rakentanut Margot Robbie ja hän on koko elokuvan kantava voima. Rooli sopii naiselle suhteellisen hyvin ja vaikka se jättää vähän toivomisen varaa sarjakuvien, animaatioiden ja videopelien ystävälle, niin omassa maailmassaan se jättää hyvin vähän toivomisen varaa. Robbie on sopivan pimeä ja uskottava sellainen ja sitä on ihan hauska katsoa. Periaatteessa moisen hahmon olisi kuitenkin tarkoitus olla sidekickin roolissa, sillä oman käsitykseni mukaan varsinkin elokuvan päähahmona pitäisi toimia Will Smithin esittämä Floyd Lawton alias Deadshot, mies joka ei koskaan ammu ohitse. Elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus ovat kuitenkin niin täyttä kuraa, että Smith ja hänen hahmonasa jäävät melko paperinohuiksi ja vaille karismaa ja se on todella harvinaista Smithin roolit tuntien. Pääporukassa on kaikenlaista koheltajaa ihmiskrokotiilistä tulta syöksevään tyyppiin ja katanaa heiluttelevasta naikkosesta australialaiseen bumeranginheittäjään (kyllä.. luit oikein). He ovat kuitenkin ärsyttävän pinnallisia sivuhahmoja, joilla pitäisi olla merkitystä ja kun valkokankaalla pyörii kohtaus, jossa sinun pitäisi jotenkin olla näiden hahmojen puolella, olet lähinnä puutunut ja naureskelet vaivautuneesti, koska hahmoa ei ole rakennettu missään kohtaa niin, että sitä kohtaan tuntisi minkäänlaista empatiaa. Leton esittämä Jokerikin on onnistuttu ainakin tässä elokuvassa "pilaamaan" aika merkittävästi, sillä legendaarinen Gothamin klovniprinssi on kirjoitettu ja tehty lähinnä Harley-riippuvaiseksi skitsoksi ja siinä sen hahmon syvyys... niin että saanko kysyä, että mitä helvettiä? Miten otat yhden ikimuistoisimmista sarjakuvahahmoista ja sitä näyttelemään yhden sukupolvensa merkittävimmistä näyttelijöistä ja lopputulos on se, mitä se tässä elokuvassa on? Letoa en siitä syytä, koska kaveri jälleen kerran tekee roolityönsä erittäin kunnialla... mutta miten tehdä hyvin rooli, joka on kirjoitettu ja ohjattu täysin perseelleen? Erityismaininta huonoudesta menee kuitenkin Cara Delevignelle ja hänen tulkinnalleen Enchantress -hahmosta. En ole aivan varma, onko nuorehko näyttelijätär koskaan käynyt varsinaisia näyttelijäntyökursseja tai -koulutusta, sillä hänen roolisuorituksensa on aivan kamala ja elokuvan loppupuolella hänen liikehdintänsä on myötähäpeää aiheuttavaa ja tuskallista katsottavaa. Muutoin näyttelemisen puutteet elokuvassa tuntuvat lähinnä ohjauksen ja käsikirjoituksen huonoudelta, ei niinkään siitä, että näyttelijät eivät itse osaisi työtään, sen puolesta puhuu jo pelkästään se, ketkä elokuvassa näyttelevät.
Suicide Squad on elokuva, josta en voi sanoa mitään hyvää niiden muutamien Margot Robbie -hetkien ja pienien pilkahdusten lisäksi. Se muistuttaa minua ajasta, jolloin Marvelinkin nimissä tehtiin vielä elokuvia kuten Elektra ja Daredevil, mutta vitsi on siinä, että jopa Daredevil on hyvä elokuva Suicide Squadiin verrattuna. Suicide Squad ei tee mitään oikein. Sen juoni ja käsikirjoitus kauttaaltaan on pohjattoman typerä ja ohjaus on sekavaa, pomppivaa ja kamalaa. Sille laitettiin PG-13 ikärajoitus, joten taas on yksi sarjakuvaelokuva lisää, jossa lähdemateriaali sisältää merkittävää väkivaltaa, mutta elokuva ei. Elokuva roolitettu osittain väärin. Elokuva sijoittuu aikajatkumossa taas Batman v. Supermanin tapaan keskelle tapahtumia ja katsojalle jää todella hämärä olo siitä, keitä hahmot ovat ja miksi heidän puolellaan pitäisi olla. Elokuvan efektit ovat suurelta osin halpoja ja rumia.
Myöhemmin tulee mieleen vielä lisää epäkohtia elokuvasta tai sitten ei, koska Suicide Squad on elokuva, jonka haluan unohtaa nähneeni. Se ei ole huonoin koskaan näkemäni elokuva, ei lähellekkään, mutta omana elokuvanaan, elokuvana sarjakuvauniversumissa ja elokuvana omassa ajassaan se on kammottavaa katsottavaa, koska sen tekemisessä ei ole noudatettu minkäänlaisia laatukriteereitä. DC Comics ja Warner Bros, ottakaa nyt herranjumala mallia Marvelilta siinä, miten sarjakuvaleffoja tehdään, ennen kuin tapatte elokuvallisesti Joel Schumacherin tyyliin sarjakuvauniversuminne, ennen kuin joku uusi Christopher Nolan tulee taas herättämään ne henkiin näkemyksellä JOLLA NÄMÄ ELOKUVAT PITÄISI TEHDÄ. Palkatkaa tuotantotiimiinne asiantuntevia ihmisiä ja antakaa elokuvat ohjattavaksi tekijöille, jotka kykenevät kunnon sisällön tuottamiseen, koska sitä Zack Snyder ja David Ayer eivät ole. Snyder onnistuu ajoittain vahingossa tietynlaisissa elokuvissa ja nekin nojaavat yleensä lähinnä visuaalisiin kikkoihin... Ayer osaa ohjata tasan joitakin poliisi- ja armeijaelokuvia ja that's it.
Ja sinä katsoja, säästä itseäsi ja rahojasi, äläkä mene katsomaan tätä kakkaa teatteriin. On vaikea kuvitella kenenkään nauttivan Suicide Squadin kaltaisesta roskasta ja jos olet yksi heistä, tarkitusta pääsi ja laatuvaatimuksesi (tähän kohtaan maininta siitä, että tämä on vitsi... joku kuitenkin vetää herneen nenään). Hyi, kamalaa.
4½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti